torstai 2. marraskuuta 2017

Piti lupauksensa

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä

Harvoin joutuu meidän hyvin toimivassa Anders-kimpassamme odottamaan kirjaa lainaan niin kauan kuin tätä, suosio on ollut kova. Nyt ymmärrän miksi, sillä kirja kyllä lunasti ennakko-odotukset. Jännitystä riitti loppuun asti ja luvattu "mieletön käänne" myös oli sitä! Siinä vaiheessa teki mieli aloittaa lukeminen alusta - mitä meni ohi?

lauantai 28. lokakuuta 2017

Kun elämä muuttuu on muutettava elämä

Colm Tóibín: Nora Webster

1960-luvun Irlantiin sijoittuva kirja kertoo leskeksi jääneestä Norasta, jonka on perheineen jatkettava elämää perheenisän kuoleman jälkeen. Nora selviää hyvin, vaikka tuon aikainen ympäristö ei juuri naisille mahdollisuuksia anna. Outoa on, että kirjoittaja on mies, niin "naisen ajatuksia" Nora ajattelee. Hyvä, rauhallinen, kaunis romaani.

Taas takki


Olen pitkään tehnyt "salaisia" käsitöitä ja muut ovat jääneet vähän paitsioon, niin tämäkin takki jota aloitin joskus keväällä. Napit se kuitenkin sai vasta tänään.

Kyseessä on Novita Kesä 2015 -lehden malli, tehty ohjeen langoilla, violetti Miami ja kirjava Puro Batik. Melko painava ja varmaan venyvä neule, katsotaan kauanko kestää ennen kuin se on pituutta maxi.

Tämä oli yksi niitä "pakko saada" malleja, joihin ihastuu heti. Ne pitää sitten vain tehdä ja tässäkin tapauksessa kyllä kannatti, tykkään kovasti.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Ensin oli alku

Dan Brown: Alku

Kun Dan Brown julkaisee jotain uutta, on se uteliaisuuttaan luettava, tietäen että ei se ainakaan tylsäksi käy. Tai mahdollisesti ei enää tämän jälkeen tarvitse, sillä niin täydellinen paketti kuin tämäkin oli, on se kuitenkin vain yksi variaatio jo aikaisemmin muutaman kerran julkaistusta teemasta.

Mielestäni aika lailla liian pitkälle venytetty tieto siitä, mistä itse asiassa on kysymys, alkoi lopulta ärsyttää. Ja kun oikein innokkaasti odottaa, lopputulos saattaa olla pettymys. Kyllä tämä kuitenkin taas ajatuksia herätti ja laittoi miettimään ihmiskunnan tulevaisuutta.

Kuten aina Brownia lukiessa oli Internet koko ajan ahkerassa käytössä. Barcelonan nähtävyydet tulivat tutummiksi, samoin useat taideteokset. Kirjojen sisältämää valtavaa tietomäärää täytyy vain ihailla, eivät nämä kirjat ole itsekseen syntyneet.

torstai 19. lokakuuta 2017

Syksyn piristys

Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus

Uusi tarina Flavia de Lucesta on ollut varauksessa siitä asti, kun sen nimi selvisi. Bradleyn kirja piristää aina ja ne lukee tosi nopeasti. Tosin nyt on alkanut ilmetä kummallista viivyttelyä lukemisessa - aivan kuin ei uusia lukemattomia kirjoja olisi odottamassa tarpeeksi, haluaa venyttää hyvien kirjojen lukemista vähän pidemmäksi kuin olisi tarpeen.

Flavia matkustaa Torontoon sisäoppilaitokseen ja kokee olevansa karkotettu kotoa. Mutta koska kyseessä on Flavia, ei hänelle edes ehdi tulla vielä kovin ikävä, kun jo ruumis tipahtaa hänen eteensä - ei sentään taivaalta, vaan takan savupiipusta. Tapauksen selvittelyssä riittääkin sitten tekemistä ja sen ohella selviää muitakin salaisuuksia, jotka vielä myös salaisuuksiksi jätetään.

tiistai 17. lokakuuta 2017

Elämän vaikeus


Minna Rytisalo: Lempi

Ei ole tätäkään kirjaa turhaan kehuttu, on erinomaisen hyvä. Kieli on upeaa, rakenne täydellinen, ihmisten tarinat sydäntäsärkeviä. Välillä unohtaa, että tämä on vain fiktiota, sillä nämä Lapin sodan aikaiset elämänkohtalot ovat varmasti tosia. Kirja vie toisaalta eteenpäin nopeasti kuin jännitysromaani, toisaalta pysähdyttää kauniiden sanojen suvantoon.

Hyviä on paljon, mutta tämä on pitkästä aikaa paras.

tiistai 10. lokakuuta 2017

Rajasta etelään, auringosta länteen


Haruki Murakami: Rajasta etelään, auringosta länteen

Murakamin uuden suomennoksen nimi on mielestäni hyvin kaunis ja kirjassa se saa selityksensäkin. Yhtä kaunista on koko kirjan teksti, eleettömyydessään ja selkeydessään täydellistä kuten aina. Onneksi Murakamilta löytyy näitä aikaisemmin suomentamattomia teoksia iloksemme, tämäkin on julkaistu alun perin jo vuonna 1992.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Upeaa kerrontaa

Anni Kytömäki: Kivitasku
Hanne Andreassen Hjelmås ja Torunn Steinsland: Klompelompe - Neuleita koko perheelle

Anni Kytömäen Kivitaskua on toki kehuttu kovasti, mutta näin hyväksi en sitä edes osannut kuvitella. Ellei pöydällä olisi lukemistaan odottamassa parikymmentä muuta lainakirjaa (omista puhumattakaan...) eikä tänään olisi ollut kirjan viimeinen palautuspäivä ja varauksia odottamassa, olisin kääntänyt sivut alkuun ja aloittanut saman tien uudelleen. Yleensä en koskaan lue kirjoja uudelleen, mutta tämän haluan lukea. Onneksi lukematta on vielä myös Kytömäen aiempi romaani, Kultarinta. Suvun tarina 1800-luvulta nykypäivään sai välillä melkein unohtamaan hengittämisen, niin hienosti se oli kirjoitettu ja tapahtumat niin voimakkaita.

Facebookin käsityöryhmissä näkee usein Klompelompen malleja toteutettuna, tämä kakkososa oli ensimmäinen johon tutustuin, ensimmäinen osa sisältää ohjeita pelkästään lasten neuleisiin. Kauniita malleja, onneksi ei mitään 'pakko toteuttaa heti' -ohjeita kuitenkaan. Erityismaininta kirjan ulkoasulle, kuvat ovat todella kauniita.

lauantai 30. syyskuuta 2017

Rauhaa ja jännitystä

Kati Tervo: Iltalaulaja
Pierre Lemaitre: Silmukka

Olen lukenut jonkin verran Kati Tervon kolumneja mutta en pidempää tekstiä. Lyhyet tekstit olivat mielestäni hyviä, mutta tämä valitettavasti tökki koko ajan. Teksti muodostui niin lyhyistä lauseista, että ne muodostivat ikäänkuin ryteikön, johon lukija kompastui pääsemättä eteenpäin tai saamatta käsitystä kokonaisuudesta. Mielenkiintoista oli lukea taiteilijasta, joka on muuten jäänyt melko vieraaksi.

Lemaitren Silmukka oli taas hieman erilainen hänen muihin kirjoihinsa verrattuna, kirjailija hallitsee monta tyylilajia. Kirjassa oli koko ajan pahaa enteilevä tunnelma, vaikka paha tapahtui avoimesti heti alussa ja oli kerrottu jo takakannessa. Yllättävä ratkaisu oli kyllä yllättävä! 

maanantai 25. syyskuuta 2017

Parasta mahdollista luettavaa

Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti

Tapaan joskus kirjoittaa muistiin mielestäni hienoja lauseita tai ajatuksia lukemistani kirjoista. Tämän kirjan kohdalla oli luovuttava ajatuksesta - eipä juuri kannata käsin kirjata muistiin koko 956 sivun teosta. Ruiz Zafónin kieli vain on niin hienoa, että sitä on maisteltava nautinnolla. Kun jäljellä oli parisataa sivua, pidin lukemisessa päivän tauon, sadan sivun kohdalla pari päivää - en yksinkertaisesti halunnut lopettaa tämän lukemista.

Samalla päättyi myös neliosainen Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarja. Sarja on siitä erikoinen, että osat voi lukea missä tahansa järjestyksessä. Tämä päätososa kuitenkin solmi aikaisemmissa osissa auki jääneet langanpäät yhteen. Tämä viimeinen osa oli mielestäni myös jännittävin kaikista.

Ihana kirja, ihana sarja!

Itselle muistiin sarjan osat:
Tuulen varjo
Enkelipeli
Taivasten vanki
Henkien labyrintti