tiistai 23. elokuuta 2016

Julma rotu?

Minna Eväsoja: Melkein geisha - Hurmaava ja hullu Japani

Olen aina jollain tavoin sympatiseerannut Japania, vielä enemmän ihastuttuani Murakamin kirjoihin. Tämä suomalaisen Japanissa opiskelleen ja asuneen naisen kertomus kuitenkin muuttaa käsitystäni jonkin verran. Otsikon tyly määritelmä japanilaisista on jäänyt mieleen Bridget Jones -elokuvasta, ja vaikka julmuudesta nyt ei olekaan kyse, niin meikäläisen näkövinkkelistä kyllä vähintäänkin muutamasta oudosta käytöstavasta.

Estetiikka ja vanhat perinteet ovat kuitenkin Japanissa kovin arvostettuja, niitä Eväsojakin siellä on ollut opiskelemassa. Kaunista on oltava, vaikka sydän märkänis, näin suomalaisjapanilaisittain muotoiltuna. Tunteita siellä ei ilmaista senkään vertaa kuin Suomessa, heihin verrattuna olemme varmaankin erittäin temperamenttinen kansa tunteenilmaisuinemme.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

No good news...

Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia

Hyvä kirja. (Aina ei jaksa analysoida, en edes minä. Kun ei niitä hyviä uutisiakaan aina ole.)

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Avaruusseikkailuja


Hannu Rajaniemi: Fraktaaliruhtinas
Andy Weir: Yksin Marsissa

Rajaniemen scifi-trilogian toinen osa ei ollut vähääkään rauhallisempi kuin ensimmäinen, pikemminkin entistä vauhdikkaampi. Tapahtumat kiisivät eteenpäin lukijan ymmärtämättä niistä juurikaan mitään mutta silti nauttien lukemisesta koko ajan. Kun kaikki on mahdollista, voi vain antaa tarinan viedä. Tarinoista on kyse myös näissä kirjoissa, niillä on suuri merkitys tuossa oudossa tulevaisuuden maailmassa, jollaiseen toivottavasti kuitenkaan emme koskaan joudu.

Kun Noora sitten suositteli seuraavaksi luettavaksi Andy Weirin elokuvaksikin päässyttä menestysromaania, oli minulla jonkin verran ennakkoluuloja. Sanoohan sen jo nimikin: kuinka jännittävää voi olla yksin Marsissa? Luotin kuitenkin Nooran kehuihin eikä tarvinnut katua, niin viihdyttävä ja mukaansatempaava tämä seikkailu on. Yli ymmärryksen menevää tekniikkakuvausta tässäkin kyllä on hyvin paljon (the rocket science, you know), mutta se ilmeisesti on kaikki kuitenkin nykyaikana jo mahdollista tekniikkaa, vaikka Marsiin ei ihminen ole vielä laskeutunutkaan. Kirja on mielenkiintoinen, jännittävä ja vielä hauskakin, todella mukava tuttavuus.

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Malleja Suuresta Käsityölehdestä 1988-89

Tässä taas vanhojen käsityölehtien aarteita, ehkä vielä joskus tehtäväksi. 
Kuvissa itselle muistiin Suuren Käsityölehden numero, josta malli löytyy.





Seuraava mainos on mukana ihan sen takia, että muistaisimme, että eivät ne vanhat ajat välttämättä olleet parempia kuin nykyaika - kuvassa muodikas ja yksilöllinen asu vuodelta 1988.





Mikään ei ole muuttunut

C.J.Sansom: Luostarin varjot Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin

Luostarin varjot tapahtuu 1500-luvun Britanniassa ja Minä matkustan yksin nykypäivän Norjassa. Murhia ratkotaan molemmissa, ensin mainitussa toki rauhallisempaan tahtiin.

Oli mukava lukea pitkästä aikaa historiallista romaania ja vielä dekkaria. Sansomin kirja on kaikin puolin kelvollinen tämän lajin edustaja, mutta... kun on jo Ruusun nimi, tämä jää auttamattomasti sen varjoon. Ei siksi, että olisi huono, vaan siksi, että Eco teki sen niin loistavasti. Jos ei ole lukenut kumpaakaan, tämä tuntuu varmasti hyvältä, mutta siinä tapauksessa suosittelisin kyllä tarttumaan siihen vanhempaan teokseen. Saatan silti lukea muitakin Matthew Shardlakesta kertovia tarinoita jos kaipaan rauhallista jännitystä.

Samuel Bjørkin esikoisdekkaria lukiessa tuli alkuun useamman kerran mieleen, että läntisillä naapureillamme täytyy olla käytössään jokin täydellisen dekkarin kaava, jonka pohjalta voi laatia aina uusia koukuttavia jännäreitä. Ensin jopa ärsytti, kun koko kuvio vaikutti jo moneen kertaan luetulta, ja onhan tämä vähän kuin Wallanderin ja Salanderin kohtaaminen. On kaksi voimakasta persoonaa, joilla kummallakin omat ongelmansa, lisäksi joukko muita hyviä tyyppejä, jotka yhdessä muodostavat karmeaa rikosta selvittävän murhaosaston väen. 

Sitten on se kaava, joka saa lukijan kiiruhtamaan cliffhangerista toiseen, kun lähes jokainen lyhyt kappale päättyy jännittävään tilanteeseen tai tietoon. Kun tällaisen kirjan aloittaa, sitä ei vain voi laskea käsistään, siinä on se menestyksen avain. 

Kirjan kansi on myös sellainen, että se on kiinnittänyt huomioni jo usein ennen kuin lainasin kirjan. Se on voimakas ja tehostaa kirjan juonta. 

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Aikansa kutakin


Russ Harris: Onnellisuusansa 
Kate Atkinson: Kaikkein vähäpätöisin asia 

Olen aikojen kuluessa lukenut runsaastikin kaikenlaisia "itsehoito-oppaita", jotka lupaavat uudenlaisen tavan käsitellä ongelmia ja tulla onnelliseksi. Tämä Harrisin kirja poikkeaa aikaisemmin lukemistani siinä, että se ei edes yritä väittää, että ihminen voi tulla täysin onnelliseksi - se ei ole luonnollista. Ikävät asiat kuuluvat elämään siinä missä mukavatkin, niiden kanssa on vain tultava toimeen. Tämänkin kirjan ajatus oli ymmärrettävä ja looginen, mutta koska kaikki muutkin oppaat (jotka neuvovat samat asiat eri tavalla) ovat sellaisia, ajattelin että tämä voisi olla vähään aikaan viimeinen tätä lajia. Jospa vain yrittäisi elää kohtuullisesti ihan itse, liikaa neuvoja ajattelematta.

Kate Atkinsonin toinen Jackson Brodie -sarjan kirja punoo jos mahdollista, vieläkin monimutkaisemman tapahtumien verkon kuin ensimmäinen. Toisilleen tuntemattomien ihmisten elämät tulevat tutuksi niin, että välillä tuntuu kuin olisi tirkistelijä - miksi minulle kerrotaan kaikki tämä? Lopussa luonnollisesti kaikki selviää ja kysymykset saavat vastauksensa. Tämä on todella nautittavaa luettavaa!

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Uusia, miellyttäviä tuttavuuksia



Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä
Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä : Kolme viikkoa Axel Björkin elämässä maaliskuussa 1921

Kate Atkinsonin kirjan lainasin dekkarina, mutta se oli myös paljon muuta: loistava romaani, tarina perheistä ja heidän kohtaloistaan. Kirjailija punoo monimutkaista verkkoa useasta eri kohdasta, kunnes lopulta punos on valmis ja kaikki langat yhdistyvät. Onneksi lomakirjapinossani on lisää Atkinsonia, tämä oli nimittäin kerrassaan hieno teos!

Toinen uusi tuttavuus on Virpi Hämeen-Anttila ja häneenkin pätee sama; onneksi varasin häneltä useamman kirjan kerralla, vaikka en hänen tuotantoaan ennalta tuntenutkaan. Kirjailija lienee tunnetumpi muunlaisista julkaisuista, mutta erittäin hyvin hän on onnistunut myös salapoliisiromaanillaan. Kirjassa on myös paljon romaanin aineksia, hienoa ajankuvausta ja tarkkaa historiatietoa, jopa kirjassa käytetty kieli ja sanat ovat tuohon aikaan käytettyjä.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Pohjoismaisia dekkareita

 Jussi Adler-Olsen: Tapaus 64
Michael Hjorth & Hans Rosenfeldt: Hylätyt

Tanskalainen Tapaus 64 valvotti minua pitkälle yöhön, mutta nukuttava oli välissä, jotta aamulla taas sai ensimmäiseksi tarttua kirjaan ja saattaa lukeminen päätökseen. Termi "page-turner" tuli tätä lukiessa useammankin kerran mieleen, sivut taisivat kääntyä lähes itsekseen, niin ahmimalla tämä piti lukea. Täydellinen dekkari.

Omasta tavastani poiketen aloitin tämän Sebastian Bergman -sarjan vasta viidennestä osasta, mutta kyllä se on alusta tämäkin sarja vielä aloitettava. Hyvin tyypillinen ruotsalaisdekkari - siis myös laadukas - mutta samalla henkilöt sekoittuvat muihin vastaaviin poliisiosastoja kuvaaviin kirjoihin. Hyvä juoni, yllättävä loppu ja lupaus jatkosta, siinäpä ne tärkeimmät.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Vangitseva romaani ja tyhjänpäiväistä viisastelua


Andrew Michael Hurley: Hylätty ranta
Mats & Susan Billmark: Elä enemmän, stressaa vähemmän

Kuinkahan sitä saisi kohtuullistettua omia odotuksiaan kirjojen suhteen niin, että hyvä kirja tuntuisi hyvältä kirjalta, vaikka se ei ole loistava? Tämän Hurleyn esikoisromaaninkin luin muutamassa tunnissa vain pari ruokataukoa pitäen eli se sai kyllä mielenkiintoni alusta loppuun. Silti se odottamani loppuhuipennus oli pettymys. En silti voi moittia tätä, tarina oli mukavaa luettavaa eikä mikään ärsyttänyt. Hienous ei ehkä ollutkaan siinä loppuhuipentumassa, vaan siinä tavassa, jolla tapahtumien kulkua pikkuhiljaa kuvattiin antaen pieniä ennakkopaloja siitä, mistä voikaan olla kyse. Ehkä sitä vain vanhemmiten tulee krantuksi kun joka kerta odottaa löytävänsä sen huikean lukukokemuksen. Lukeminen on aina huikeaa. Piste.

No... melkein aina. Ruotsalaisen Billmarkin pariskunnan elämänohjekirja oli onneksi riittävän ohut kerralla luettavaksi, toista kertaa sitä ei ehkä olisi viitsinyt ottaa käteensä. Pariskunta on omien stressi- ja ahdistuskokemustensa kautta saanut idean jakaa toipumisoppejaan koko maailmalle. Valitettavasti vain mitään uutta ei ilmennyt (tulee joskus luettua näitä oppaita, niin että vertailukohtia löytyy...) vaan kaikki tutut itsehoito- ja hetkessäelämiskliseet oli vain ryyditetty runsailla huutomerkeillä. Niiden vuoksi teksti vaikutti välillä jopa energiseltä ja innostavalta, mutta vain välillä. Yhtään huonoa ideaa kirjassa ei varmaankaan ollut, mutta ei myös mitään sellaista uutta, mitä ei olisi jo Facebookin pehmopsykologiasivuilta moneen kertaan kauniiden kuvien kera tullut luettua.

Kirja ja sen suosittelija

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras 
Esko Valtaoja: Ihmeitä - kävelyretkiä kaikkeuteen

Syksyllä 2015 pääsin kuulemaan Esko Valtaojan luentoa Centria Open -tapahtumassa Kokkolassa.
Hänen luentonsa oli kuin raikas tuuli kaiken sen negatiivisuuden ja pessimismin aavikon keskellä, jossa me nykyään vaellamme. Sama optimismi ja innostus on päällimmäisenä näissä hänen kirjoissaan, ehkä lukemistani eniten juuri tässä, jossa hän kulkee maailman ihmeiden äärellä, eikä maailmasta juuri muuta löydäkään kuin ihmeen toisensa perään. Kunpa vain kaikki osaisimme katsoa maailmaa samoin, ehkä asiat todella kääntyisivätkin parempaan suuntaan.

Tuosta luennosta kirjasin ylös muutaman pienen yksityiskohdan, yksi niistä oli suositus lukea tämä Hannu Rajaniemen kirja, joka on ensimmäinen osa trilogiaa. Toisen Valtaojan suosittelemista kirjoista, William Gibsonin Neurovelhon lukemisen sen sijaan lopetin suosiolla melko pian, aivoni eivät vain taipuneet hänen visioihinsa.

Samoin oli käydä tämän Kvanttivarkaan kanssa. Eletään kaukana tulevaisuudessa, jossa kaikki on keinotekoista - myös elämä. Kirja on täynnä täysin uusia sanoja ja käsitteitä, niihin piti vain tottua. Kun lakkasi välittämästä siitä, ettei ymmärtänyt puoliakaan, alkoi jännittävä juoni vetää puoleensa ja puolenvälin jälkeen olin jo varma, että haluan lukea trilogian muutkin osat. Ei tämä ehkä ihan Tolkienin Keski-Maan luomista vastaa, mutta melkoisen uuden maailman on myös Rajaniemi luonut.