sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Vauvasukkia ja filosofiaa

Facebookin "Villasukkakeräys juhlavuotena syntyville"-ryhmän innoittamana aloin minäkin neuloa pieniä sinivalkoisia sukkia tänä vuonna syntyville vauvoille. Ensimmäinen erä syntyi kahdesta sadan gramman kerästä Nalle-lankaa, siis kahdeksan paria. Näitä on kyllä hauska tehdä, vaikka pienen näprääminen vaatii kyllä keskittymistä. Vielä on odottamassa 300 g Dropsin Baby Merinoa, siitä tullee muutama pari enemmän, kunhan sinniä riittää.

Reijo Wilenius: Aatteiden maailma; Johdatus aikamme aatevirtauksiin

Tämä kirja taisi tulla lukulistalle kun etsin kirjoja itämaisesta filosofiasta. Niitäkin tässä sivuttiin, mutta vain vähän, pääpaino oli jälleen länsimaisella filosofialla.

Kun lukee tänä päivänä "aikamme aatevirtauksista" joista on kirjoitettu vuonna 1981 eli 36 vuotta sitten, on selvää, ettei tieto aivan ajantasaista ole. Toisaalta suurin osa esitellyistä filosofeista ja aatteista ovat syntyneet paljon ennen tuota vuotta 1981.

Löytyipä tekstistä helmikin, joka teki lukukokemuksesta hyvinkin kannattavan. Kyseessä on Albert Einsteinin selitys omasta uskontokäsityksestään. Se on niin lähelle kuin mahdollista se sama, jonka tunnistan omakseni, en vain koskaan ole sitä osannut noin hienosti ilmaista. Varsinkin tuo jälkimmäinen lause sisältää minun mielestäni juuri tämän asian ytimen. Einsteinin sanottiin olevan ateisti, mutta hän ei kuitenkaan tyrmännyt tällaista käsitystä. Itse en ole ateisti ja tämä sopii minulle oikein hyvin.

maanantai 16. tammikuuta 2017

Tämä osui monta kertaa

Heidi Mäkinen: Ei saa mennä ulos saunaiholla

Tämän kirjan otin kirjastosta mukaan kannen ja nimen perusteella. Kirja osoittautui jälleen yhdeksi todisteeksi siitä, että kotimaista kirjallisuutta kannattaisi lukea enemmän. Sen välttelemisen syyksi en ole keksinyt muuta kuin ehkä sen osittain tiedostamattoman tunteen, että muihin maihin ja kulttuureihin sijoittuvat (erikoisetkin) tapahtumat on helpompi kuvitella tapahtuneiksi, kuin kotimaan tutuissa ympyröissä tapahtuvat.

Tämän kirjan tapahtumat sen sijaan olivat arkisia ja kaikille tuttuja tilanteita. Yllättäen tunnistin itseni jokaisesta päähenkilöstä. Niin kuusikymppisestä leskeksi jääneestä Eevasta kuin hänen 35-vuotiaasta naapuristaan Sinistä - ja jopa Eevan kissasta Kyllikistä, jolla oli tässä kirjassa oma kertojaääni. Yhteneväisyyksiä omaan elämääni oli niin paljon, että alkoi jo naurattaa.

Tällaista se naisten elämä on, ainakin yksinäisten. Kirjassa on kepeä sävy ja se hymyilyttää, mutta vakavia ja suuria asioita tapahtuu näiden naisten elämässä. Mutta naiset ottavat ne vastaan ja jatkavat elämäänsä vahvistuneina ja varmempina. Kunpa sen oppisi itsekin.

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Sota ja sen seuraukset

Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa

Aikaisemmin olen lukenut Lemaitrelta kolme dekkaria, jotka ovat olleet erittäin hyviä. Hänen historiallinen romaaninsa oli ensimmäinen lajiaan, mutta voi miten loistava!

Vaikka kyseessä ei ole dekkari, Lemaitre osaa jännityksen luomisen. Se on mukana joka sivulla ja kiihdyttää lukuvauhtia. Toisaalta täytyi välillä olla lukematta vain, jotta nautinto ei loppuisi liian nopeasti.

Ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheen ja rauhan ensi vuodet olivat sekavaa aikaa, jolloin sodasta selviäminen vaati sekä kansaskunnilta että ihmisiltä suuria ponnistuksia. Se loi myös häikäilemättömille keinottelijoille mahdollisuuksia rikastua suunnattomasti käyttäen hyväkseen jopa ihmisten syvimpiä tunteita.

Lemaitre punoo upean juonen, joka saa alkunsa sodan loppuvaiheissa, mutkistuu parin seuraavan vuoden aikana ja saa lopulta ratkaisunsa. Erityisen hienosti Lemaitre kuvaa ihmisiä, hänen henkilönsä tulevat näkyviksi ja eläviksi värikkäillä luonnehdinnoilla. Jokaisessa henkilössä on jotain hyvää ja jotain huonoa - erästä poikkeusta lukuunottamatta, josta hyvää sanaa on vaikea keksiä.

torstai 12. tammikuuta 2017

Filosofiaa ja uskontoa

 Frédéric Gros: Kävelyn filosofiaa
Richard Rohr: Yksinkertaisuus: Irti päästämisen taito

Filosofi Frédéric Grosin kirjan nimi kiinnitti huomioni itsestäänselvyydellään - tottakai kävelyllä on filosofia, vain siitähän siinä pohjimmiltaan on kysymys. Sen myös kirjoittaja tekee selväksi. Hän kertoo eri näkökulmia kävelyyn sekä tunnettujen filosofien ja taiteilijoiden suhdetta siihen. Paljon runoutta ja filosofiaa on syntynyt kävellessä!

Richard Rohrin kirja ei ollut aivan sitä, mitä nimen ja esittelytekstin perusteella odotin. Kuvittelin sen enemmän "yleishengelliseksi", mutta kun kirjoittaja on katolinen fransiskaanipappi, on paino luonnollisesti uskonnolla ja uskolla. Ei sinänsä ollenkaan huono asia, en vain saanut tästä kirjasta irti sitä mitä toivoin, vaikka se toki paljon mielenkiintoisia ajatuksia sisälsikin.

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Toinen yllättävä loppu

James Hilton: Sattuma korjaa satoa 

Tämäkin kirja tuli luettua samaisen yllättävien loppujen listan perusteella kuin Jodi Picoultin Leaving Time. Tämä oli mukava luettava ja loppu kylläkin yllättävä, mutta melko epäuskottava, joten se ei ollut kirjan huippukohta. Sen sijaan oli mukava huomata, että kirjoissa (elämässä) monet asiat ovat samanlaisia riippumatta kirjoitusajankohdasta. Tämä oli ilmestynyt vuonna 1949, eikä sen "vanhuus" ollut mitenkään häiritsevää, päinvastoin. No, uusihan se toki onkin vielä, mutta ei silti kannattaisi aina pyrkiä lukemaan vain uutuuksia kun koko kirjallisuuden historia on täynnä helmiä.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Hieno aloitus lukuvuodelle

John Williams: Stoner

Päätin lukea tämän kirjan heti sen ilmestyttyä, mutta jostain syystä siirsin lukemista näin kauan. Ehkä tiesin, että lukukokemus on niin hieno, että sitä kannattaa odottaa. Jo kansi oli jotenkin vangitseva ja hyvin intiimi.

Kirjassa kerrotaan yhden ihmisen elämästä ilman suurta dramatiikkaa. Silti tapahtuu paljon ja elämä muuttuu monta kertaa. Tämän yhden ihmisen elämä on sen näennäisestä vaatimattomuudesta huolimatta kuvattu suurella lempeydellä ja arvostuksella. Vähäeleisyydestään huolimatta kirja tulee julistaneeksi painokkaasti jokaisen elämän tärkeyttä ja arvokkuutta.

Oikeasti tästä on vaikea sanoa mitään, niin hyvä se on. Tästä ei kannata kertoa, se on koettava itse.

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Joululoman luku- ja sukkasatoa


Jodi Picoult: Leaving Time 
Boris Akunin: Somistaja (Erikoistehtäviä)
Boris Akunin: Valtioneuvos 
John Tyerman Williams: Nalle Puh ja filosofit
Antti Tuomainen: Tappaja, toivoakseni 
J. K. Rowling: Harry Potter and the Cursed Child - Parts I & II
Pablo Neruda: Valitut runot 

Kun viettää joululoman kotona enimmäkseen yksin, ehtii paljon. Oli minulla epävirallinen tavoitekin, nimittäin saada luettua vuoden loppuun mennessä 80 kirjaa. Se onnistui ja meni yhdellä ylikin http://kanervanvarpu.blogspot.fi/p/luettuja-kirjoja.html.

Jodi Picoultin kirjan poimin listalta, jossa lueteltiin kirjoja, joissa on yllättävä loppu. Se piti todella paikkansa ja ennen sitä ehti saada paljon tietoa elefanttien käyttäytymisestä, mikä oli oikeasti mielenkiintoista. Ja eroavatko ihmiset niistä paljoakaan?

Boris Akuninilta on onneksi käännetty lisää teoksia, ilmeisesti ainakin yksi on vielä tulossakin. Erikoistehtäviä sisälsi jo aikaisemmin lukemani Patasotilaan sekä tämän Somistajan. Valtioneuvos on aivan uusi suomennos. Kun haluaa jotain aivan erilaista salapoliisiromaanien alalta, kannattaa lukea näitä.

John Tyerman Williamsin analyysi kertoo, kuinka itse asiassa koko länsimainen filosofia onkin vain valmistautumista Nalle Puhiin. Filosofiaahan Nalle Puh onkin, se on kyllä ollutkin selvää, mutta tarvitaan asiantuntija osoittamaan, kuinka paljon sisältyykään näennäisen yksinkertaisiin lauseisiin. Ajatella!

Antti Tuomainen on uusi dekkaristituttavauus. Syynä siihen, että en ole aikaisemmin näitä lukenut, on varmaankin vain se harmillinen kotimaisten dekkarien syrjintä, jota jostain syystä harrastan. Tuomaista on käännetty monille kielille, tämä on hänen esikoisensa ja todellakin hyvä sellainen. 

Rowlingin kahdeksas, näytelmämuotoon kirjoitettu Harry Potter -kirja oli parempi kuin moittivien arvostelujen jälkeen kuvittelin ja totuttelun jälkeen myös näytelmämuodon lukeminen alkoi sujua.

Pablo Nerudan runoja tuli nuoruudessa luettua ja samat suosikit sieltä löytyivät edelleen, vaikka enemmistö ei minua niin puhutellutkaan.

Käsitöissä ovat vuorossa Suomen juhlavuoden kunniaksi neulottavat vauvasukat, jotka on tarkoitus saada jokaisen Suomessa vuonna 2017 syntyvän vauvan jalkoihin.

Onhan tässä jotain muutakin syntynyt, vaikka hitaasti. Kyseessä on tilaustyö Dropsin ohjeella. Koska tilaaja ei ole vielä tullut noutamaan omaansa, jouduin pyytämään keittiön tuolia mallinukeksi. Lisättäköön sitten kuvia, mikäli pusero on tilaajalle sopiva. Minä kyllä tykkään, on vielä kauniimpi kuin kuvissa.

Löysihän se paita viimein omistajansakin, ja mukavan soppeli siitä tulikin.

torstai 8. joulukuuta 2016

Miten olla hyvä

C. Scott Littleton (toim.): Idän uskonnot
Nick Hornby: How To Be Good

Vasta kuvaa ottaessani tajusin, että peräkkäin lukemani ja kuuntelemani teokset käsittelivät molemmat tavallaan samaa aihetta: kuinka tulla hyväksi ihmiseksi. Idän uskonnot kertovat viidestä itämaisesta uskonnosta ja filosofiasta, joiden takana on vuosituhantinen historia, Nick Hornby lähestyy asiaa yhden perheen näkökulmasta.

Kukaan ei voi olla täydellisen hyvä, eikä kaikissa uskonnoissakaan sellaista ihmiseltä vaadita. Ymmärretään, että ihmisessä on erilaisia puolia eikä huonojakaan voida unohtaa. Hornbyn viesti on lähinnä kohtuullisuus. Pienetkin asiat voivat olla hyviä tekoja, ei tarvitse muuttaa kaikkea eikä koko maailmaa.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Kunnon romaani

Joël Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia

Harkitsin omaa pisteytystäni LibraryThing:ssä tälle kirjalle pitkään. Koska saman kirjailijan Totuus Harry Quebertin tapauksesta oli saanut minulta 4,5 pistettä, mielestäni oikea pistemäärä tälle olisi ollut 4,75. Miksei viisikin, mutta se on varattu niille kirjoille, joiden kannet suljettuaan tuntuu, että maailma on parantunut vähän. Tämän kannet suljettuani huokaisin kyllä vähän, ihan vain kirjan hyvyydestä johtuen.

Joka tapauksessa tämä lukukokemus oli siis erittäin hyvä. Tietenkin koko ajan halusi tietää, mikä tuo kauhea tragedia oli ollut ja kiirehti lukemaan siihen johtaneista tapahtumista, mutta kaikki se johdattelu oli niin mielenkiintoista, että kirjan laskeminen kädestä yön ajaksi oli vaikeaa. Tämä kirja on täydellinen esim. joulukirjaksi, luettavaksi silloin kun sen voi tehdä yhtäjaksoisesti seuraavan aamun ylösnoususta huolehtimatta.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Kauhean hyvä Lemaitre

Pierre Lemaitre: Camille

Kun sanon 'kauhean hyvä' tästä kirjasta, paino on molemmilla sanoilla. Paikoin tapahtumat ovat sellaisia, että voi lukea vain puolella silmällä, yrittäen hyppiä yksityiskohtaisten väkivaltakuvausten yli. Onneksi nämä kuvaukset muodostavat vain pienen osan tarinasta ja loppu on sitten sitä hyvää, eli yllättävää juonta ja jännityksen tihentymistä.

Varasin juuri kirjastojen hankinnassa olevan seuraavan Verhoeven-sarjan kirjan Rosie, joka ilmestyy tammikuussa. Tätä sarjaa on suomennettu mielivaltaisessa järjestyksessä, Rosie lienee alkuperäiseltä nimeltään Rosy & John, joka on järjestyksessä viides sarjassa. Näin ollen sarjan kolmanneksi ilmestynyt Les Grands Moyens jää edelleen kääntämättä.