sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Cabareta ja Mankellia

Kävimme Niinan kanssa katsomassa Kaustisen musiikkilukion musikaalin Cabaret. Esitys oli kaikin puoli hyvä - viihdyttävä, hauska ja surullinen. Vaikuttavin ja kamalin kohta oli se, kun laulajat nostivat kätensä natsitervehdykseen ja punaiset natsiliput ilmestyivät KTK:n seinille. Hetken tuntui kuin olisi itse ollut juutalainen tuon ajan Berliinissä ja tuntenut sen ahdistuksen.

Musikaalin jälkeen luin loppuun Henning Mankellin Daisy Sisters. Kirja kertoo Ruotsin lähihistoriasta neljäkymmenluvulta kahdeksankymmenluvulle naisten näkökulmasta. Mankell kirjoittaa niin hyvin, että teksti vie mukanaan kuin itsestään. Kirja on realistinen ja elämän makuinen, siinä ei paljon pilvilinnoja maalailla.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Mystistä

Paulo Coelhon kirjojen lukeminen on kuin ajelehtisi jossain oudossa, mystisessä virrassa. Teksti on kaunista mutta yksinkertaista, jopa naiivia. Tapahtumat ovat niin kaukana "normaalista" elämästä, että joskus tulee vähän nolo olo - yritetäänkö minua huijata uskomaan, että tässä on jotain todellista ja minä olen vain liian tyhmä tai kaavoihin kangistunut ymmärtääkseni mistä on kysymys.

Toisaalta tästäkin kirjasta Brida jäi jotenkin toiveikas olo - ehkä elämä tosiaan on niin kaunista ja mystistä kuin Coelho kirjoittaa. Toivottavasti! Ja Alkemisti on minulle edelleen se kaikkein tärkein kirja.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Ihan kaikkea ei kannattaisi lukea

Vaikka Nick Hornby kirjoittaa erittäin mukavaa tekstiä, tämä kirja 31 biisiä olisi kannattanut jättää väliin. Se oli tietenkin erittäin hyvä, mutta antoi käsityksen siitä, kuinka valtavan paljon maailmassa on sellaista musiikkia, josta ei tiedä YHTÄÄN MITÄÄN. Ja vielä siinä lajissa musiikkia, jota eniten kuuntelee ja josta tätä ennen luuli tietävänsä jotain - popmusiikki.

Hornby on valinnut kirjaan 13 laulua tai instrumentaalikappaletta, jotka syystä tai toisesta ovat hänelle tärkeitä. Siinä sivussa hän ohimennen tulee maininneeksi kymmenkertaisen määrän muita biisejä.

Lukemista viivytti aluksi se, että halusin tietysti myös kuulla nuo 31 laulua, ja niiden etsimiseen meni kauemmin kuin lukemiseen. Ihan kaikkia ei löytynyt vielä, mutta aion jatkaa yrittämistä. Vasta kun pääsin sinne asti, huomasin, että kirjan lopussa on vielä erikseen kerrottu esim. miltä albumilta ko. kappale löytyy. Erästä kappaletta ei Hornbykaan ole saanut käsiinsä, huolimatta siitä että kyseisen The Bible -bändin pari jäsentä ovat hänen ystäviään, mutta heilläkään ei ole tietoa mistä juuri kyseisen version saa käsiinsä.

Tässä tultiin siis peruskysymysten äärelle... Sen lisäksi, ettei koskaan ehdi lukea kaikkea mitä haluaisi, tuli nyt sitten konkreettisesti esille sama juttu musiikin kanssa. Ja onhan sitten vielä elokuvat, ihanat neulemallit.... Yksi on varma: jos ajattelisin eläväni vielä vaikka viitisenkymmentä vuotta, tekemistä riittää!

Hauska päätös lomalle


SUNNUNTAI, 19. HUHTIKUUTA 2009


Ennen pääsiäistä, kun edessä oli kymmenen päivää vapaata, päätin kokeilla onnistuisinko tällä kertaa lomalla lukemaan kirjan päivässä. Kokeilin sitä viime kesälomalla, mutta silloin tavoitteesta täyttyi vain 29/37. Tällä kertaa meni vähän ylikin, eli sain luetuksi 11 kirjaa. Ja tätä päivää on vielä jäljellä, seuraavana vuorossa on Nick Hornbyn 31 biisiä, ehkä saan sen hyvinkin luettua vielä tänään.

Lukiessa olen viikon varrella kuunnellut myös Mozartin kymmenen CD:n boksin, ja vaikka viimeinen levy halusi jääräpäisesti jäädä soittimeen, sain sen vaihdettua levyhyllyn seuraavaan, joka sattui olemaan Vivaldia.

Viimeisin lukukokemus, josta tässä juuri olen toipumassa, oli varsinainen makupala. Nick Hornbyn Alas on pitkä matka on yksi parhaita kirjoja joita olen lukenut (Jälleen kerran, ihanaa!). Reaktiot sitä lukiessa vaihtelivat myhäilevästä hymystä leveän virneen kautta naurunpurskahduksiin. Useampaan kertaan yllätin itseni kuitenkin myös naama pitkänä, hiljentyneenä asian vakavuuden edessä.

Kertomus alkaa uudenvuoden yönä, kun lontoolaisen tornitalon katolla tapaavat toisensa neljä hyvin erilaista ihmistä, joilla kuitenkin kaikilla on sama päämäärä: päättää elämänsä hyppäämällä katolta. No, koska kirjassa on kolmisensataa sivua eikä kolme, ilmeistä on, että he luopuvat aikeistaan. Syntyy näiden neljän epäsuhtainen "bändi", joka kompuroiden jatkaa kulkuaan aina seuraavaan sovittuun määräpäivään. Jos yrittäisi jotenkin analysoida kirjan sanomaa, niin se voisi olla vaikka se, että jokaisella meistä on varmasti sekä riittävästi syitä lopettaa oma elämänsä kuin myös tarpeeksi syytä jatkaa sitä. Elämä on tasapainoilua.

Eräs satunnainen mieleen painunut sitaatti yhdeltä päähenkilöltä, sen kummemmin selittelemättä: "Minulla on aivoissa yksi juttu. Sitä sanotaan CCR:ksi."

Johnny Depp on arvioinut kirjaa näin: "Alas on pitkä matka suorastaan pursuaa mitä oivaltavinta tekstiä ja mainioimpia henkilöhahmoja... mestarillinen." Olen ehdottomasti samaa mieltä Johnny Deppin kanssa.

Saatuani edellisen käsityön loppuun, ajattelin etten varmasti kudo mitään ennen kuin aikaisintaan joskus syksyllä, kun illat taas pimenevät. Mutta pitihän sitä olla käsillekin jotain tehtävää, kun formulatkin tulivat tänään. Niinpä aloitin eilen pitsineuletta komeron pohjalla pitkään lojuneesta langasta. Tämä taitaa olla jo kolmas tekele, jota aloitan tästä langasta, mutta jospa se nyt viimein toteutuisi. Malli on sama, jolla viime kesänä tein oranssin lyhythihaisen puseron, kuvio on mukava tehdä ja lanka sattui sopimaan malliin ilman, että ohjeeseen tarvitsi tehdä muutoksia.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Pettymys

Odotin paljon Diane Setterfieldin kirjasta Kolmastoista kertomus, ajattelin että se täydentää hyvin viime aikoina lukemiani kirjoihin liittyviä tarinoita. Tokihan kirjat liittyivät tarinaan koko ajan, mutta jotenkin pakonomaisesti, liioitellusti. Kirja oli lähes parodia vanhan ajan kartanoromaaneista, siihen oli ympätty kaikki mahdolliset elementit jota siihen lajiin kuuluu. Lähinnä tuli mieleen Daphne du Maurierin  Rebekka, kaikista niistä viittauksista kummituksiin ja muuhun mystiseen.

Juoni oli tietenkin monimutkainen ja loppuun saakka yllättävä, paikoin jopa liian monimutkainen - mutta riittävä, jotta kirja piti kahlata läpi asti. Edes loppuratkaisu ei tuonut helpotusta, kirja jäi mieleen sekavana, mahtipontisena yrityksenä luoda uusiksi kaikki mahdolliset vanhat klassikot.

Parasta kirjassa on kansikuva!

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Toinen Funke

Cornelia Funken Mustesydän-trilogian toinen osa Musteloitsu oli vielä ensimmäistäkin mielikuvituksellisempi ja tapahtumarikkaampi eikä kovin valoisa, pahoja hahmoja ja tapahtumia riitti.

Kirja päättyi tietenkin juuri sellaiseen kohtaan, josta halusi nopeasti päästä eteenpäin näkemään, onnistuuko juoni. Mutta nyt saakin sitten odottaa kolmatta osaa, ja viimeisimmän tiedon mukaan Otava julkaisee Mustemaailman vasta 15.9.2009. Aikaisemmissa tiedoissa se oli ilmoitettu ilmestyväksi maalis-huhtikuussa.

torstai 16. huhtikuuta 2009

Fantasiaa

Cornelia Funken trilogian ensimmäinen osa Mustesydän on viihdyttävää fantasiaa. Siinäkin pääroolissa ovat kirjat, ja se mitä voi tapahtua jos kirjan henkilöt ja tapahtumat siirtyvätkin lukijan elämään. 

Käänteitä ja seikkailuja riittää, ja loppu on tämän lajin kirjoille tyypillisen onnellinen. Kirjaa lukiessa tuntuu kuin se sijoittuisi jonnekin epämääräiseen menneeseen aikaan, siksi yllättyykin kun jossain mainitaan 2000-luku, ajetaan maastureilla ja soitellaan kännyköillä. Mutta tarina itse on "vanhan hyvän ajan" tarina. Siinä on myös se hyvä puoli, että vaikka se loppuu, on trilogian kakkososa jo  valmiina odottamassa lukemistaan. Kolmannenkin pitäisi ilmestyä suomeksi aivan lähiaikoina.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Ihmeellinen kirja

Markus Zusakin kirjan Kirjavaras kannessa on lause: "Kun kuolema haluaa kertoa tarinan, on paras pysähtyä kuuntelemaan". Ja tämän tarinan ääreen todella kannatti pysähtyä - kuolema on hyvä kertoja.

Tarina sijoittuu Münchenin lähelle toiseen maailmansotaan, päähenkilönä on 9-vuotias tyttö Liesel. Hänen rakas kasvatti-isänsä opettaa hänet lukemaan, ja lukemisesta, kirjoista ja myös kirjoittamisesta tulee tytölle keino selviytyä vaikeissa oloissa ja auttaa muitakin selviytymään. Kirjoittaminen pelastaa lopulta hänen henkensäkin.

Kun kirjoitetaan toisen maailmansodan tapahtumista, sana "lempeys" ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen, mutta tästä kirjasta se huokuu joka sivulta. Ehkä se on kertojan ääni, ehkä henkilöiden kuvaus. Mukana oli myös yllättäviä huumorin välähdyksiä, pieniä mutta sitä herkullisempia. Välillä lukeminen keskeytyi kyyneleiden takia (tätä kirjoittaessakin vielä itkettää), mutta sen takia kirjaa ei missään tapauksessa pidä jättää lukematta, päinvastoin! Onnellinen loppu on jo pelkästään siinä, että on saanut lukea tämän kirjan.

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Ei sittenkään huono


TIISTAI, 14. HUHTIKUUTA 2009


Joskus syyskuussa aloitettu Bernard Malamudin Dubinin elämät on vihdoin luettu. Edellisen Shakespeare-kirjan jälkeen tuntui, että mikä tahansa muu kirja tuntuisi varmaan selkeältä ja helppolukuiselta. Kirja oli menossa puolivälissä, ja alkoikin yllättäen tuntua heti paljon paremmalta kuin aikaisemmin sitä lukiessani.

Dubin on reilusti viisikymppinen elämäkertakirjailija, jolla on sen ikäisen miehen tyypilliset ongelmat, niin luulisin. Oli ihan mielenkiintoista tutustua miehen ajatusmaailmaan tilanteessa, jossa hänellä on vaimon lisäksi rakastajatar, joka on hänelle tärkeä, mutta jonka vuoksi hän ei kuitenkaan halua erota vaimostaan.

Malamud kirjoittaa tietenkin erittäin hyvin joten tulen varmaan lukemaan jatkossa lisääkin hänen tekstiään. Tämä oli kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvä lukukokemus.

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Huh huh...

Mitähän tästä nyt sitten fiksusti sanoisi? Ainakin sen, että harvoin (jos koskaan), olen lukenut kirjaa, josta ymmärsin niin vähän.

Kyseessä on Erlend Loen & Petter Amundsenin Shakespearen salaisuus. Amundsen on tutkinut ja Loe kirjoittaa, aiheena Shakespearen kirjoitukset (tai kuka ne nyt sitten kirjoittikaan), ja varsinkin niihin kätkeyvät salaiset koodit. Käytössä ovat kaikki mahdolliset keinot: numerologia, geometria (käsittääkseni), astrologia, maantiede; kielistä tietysti Shakespearen ajan englanti, latina, kreikka. Suurin osa kirjasta on Amundsenin selostusta hänen etenemisestään koodien tulkinnassa. Lukijan saa satunnaisesti jonkin ahaa-elämyksen, mutta se onkin sitten väännetty rautalangasta.

Kirja on kirjoitettu vuonna 2006, joten luulisin, että mikäli sen vihjeiden perusteella sitten lopulta olisi löydetty se suunnaton arvoitus tai aarre, johon kaikki tähtäsi, olisimme siitä varmasti kuulleet. Mutta Amundsen epäilemättä jatkaa tutkimuksiaan, ehkä joskus vielä kuulemme lisää - ellemme sitten että "aprillia!".

Mutta jotain tässä kuitenkin oli, joka sai lukemaan loppuun saakka. Luultavasti kiinnostus kaikenlaisten arvoituksen ratkaisemiseen ja ihailu PA:n järjettömän suuruiselta tuntuvaa tutkimustyötä kohtaan. Aika lailla yhtymäkohtia Da Vinci -koodiin tai jopa Indiana Jonesiin, jotka kyllä kieltämättä oli tarjoiltu hieman viihdyttävämmässä paketissa.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Enkelikirjoja

Luin tänään kaksi Diana Cooperin enkelikirjaa. Ihanat enkelit olin aloittanut jo aiemmin, sen lukeminen ei ollut kovin helppoa, siinä oli niin paljon outoa ja uutta, ettei sitä ihan helposti voinut omaksua.

Enkelit vastaavat oli sen sijaan jo helpompi lukea. Siinä esitettiin varmaankin lähes kaikkia ihmisiä joskus askarruttavia kysymyksiä, joihin vastattiin - ilmeisesti enkelien toimesta. Tokihan tämäkin oli melko outoa, mutta vastaukset olivat useimmiten järjellä käsitettäviä ja hyväksyttäviä. Lukiessa heräsi toive, että osaisi olla vastaanottavaisempi oudoiltakin tuntuville asioille, ja jotenkin vastuullisempi, koska elämässä tavallaan kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Vielä kerran kaarrokeliivi

SUNNUNTAI, 12. HUHTIKUUTA 2009

Koska ensimmäinen versio näillä väreillä oli liian suuri, laitoin sen langoiksi ja kudoin uudelleen. Purkulangasta kudottuna siitä tuli melkoisen ryppyinen, joten kastelin sen kunnolla, ja tässä se on kuivuneena ja kohtalaisen sileänä.

Jos kutoo purkulangasta, kannattaisi kyllä nähdä se vaiva, että laittaa langan vyyhdelle ja kastelee ennen uutta käyttöä. Kutominenkin on sillä tavoin mukavampaa ja lopputulos paljon siistimpi.

Ihana kirja

Michael Enden Tarina vailla loppua on aivan varmasti ainakin kymmenen parhaan lukemani kirjan joukossa. Siinä on jotain samaa kuin Narnian tarinoissa, mutta pidin tästä jopa enemmän. Molemmissa on sadun asuun puettu suuria viisauksia elämästä. Ihmettelen vain, kuinka en ole aikaisemmin löytänyt tätä kirjaa, se on kuitenkin kirjoitettu jo 1979.

Aion katsoa myös tästä tehdyn elokuvan. On hauska nähdä, miten kaikki kirjan mielikuvituksen ylittävät hahmot on toteutettu.

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Hieno esikoisteos

Mikkel Birkegaardin Libri di Lucan arvoitus on oikeastaan kaikkea, mitä kirjalta toivoo. Siinä on jännittävä, mielikuvituksellinen juoni joka yllättää loppuun asti. Se, että aihepiiri liikkuu kirjojen maailmassa, on aina plussaa ja lisää tällaisen kirjafriikin mielenkiintoa. No, kirjan luettuaan sana 'kirjafriikki' saa myös aivan uuden merkityksen...

Kieli on miellyttävää lukea, dialogi sujuvaa ja luontevaa, henkilöt hyvin kuvattuja. Kirjan kielessä tai kirjoitustavassa ei ollut mitään, mikä olisi ärsyttänyt, ja se on aika harvinaista.

Kirjan esittelyssä todetaan että on "...kuin Ruusun nimi kohtaisi Da Vinci -koodin", ja se on melko osuvasti sanottu, tämä kirja kuuluu ehdottomasti samaan joukkoon noiden kahden kanssa.

Ihmetyttää vain niiden kustantajien perusteet, jotka vuosien aikana hylkäsivät tämän kirjan. Heitä ehkä harmittaa nyt, kun on ilmiselvää, että tässä on varmasti uusi menestyskirjailija.

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Ei enää myöskään Frimanssonia

Luin jokin aika sitten useammankin Inger Frimanssonin kirjan, ja taisin tykätä, koska olin tilannut kirjastoon myös tämän Kissa joka ei kuollut.

Heti alussa kävi ilmi, että kirjan kaikki henkilöt ovat jotenkin omituisia, ongelmaisia ja ainakin onnettomia, yleissävy oli jo valmiiksi synkkä. Siten ei edes oikein yllättynyt, kun päähenkilöt pilaavat elämänsä typerällä teolla, ja siitähän se ahdistus vasta alkaakin. Ja tällä kertaa ei myöskään lopussa kiitos seiso, vaan kaikki menee yhä hullummin.

Tämä ei varmaankaan innosta tutustumaan kirjaan, enkä sitä yritäkään suositella. Frimansson tosin kirjoittaa hyvin, ja jotenkin tuo ahdistuksen kierre lukiessa imaisee mukaansa niin, että haluaa lukea mahdollisimman nopeasti päästäkseen loppuun ja viimeiseen puistatukseen saakka.

Voikohan psykologinen trilleri olla hieman liian psykologinen?

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Erlend Loe-viikonloppu

Edellisen kirjoituksen jälkeen lopetin L:n ja luin alusta loppuun Tosiasioita Suomesta. Nyt on sitten kaikki aikuisten Loet luettu, jäljellä olisi vielä neljä lastenkirjaa. Täytynee turvautua niihin, jos vieroitusoireet tulevat kovin pahoiksi.

Supernaiivi oli Loen ensimmäinen kirja ja teki hänestä suositun, eikä syyttä. Vähän tuli mieleen Sieppari ruispellossa, jonka lukemisesta tosin on jo (herranjestas!) vuosikymmeniä. Nuori mies pohtii olemistaan ja elämää. Kirja on samalla hauska ja vakava, ja lukemisen jälkeen jää hyvä mieli.



L on uskomaton tarina "pojista", jotka perustavat tutkimusretkikunnan ja lähtevät autiolle Tyynenmeren saarelle todistamaan Loen mielikuvituksellista imigraatioteoriaa. Pojilla on aivan varmasti hauskaa, ja tieteellistä tutkimustakin tehdään, tosin ei kovin kunnianhimoisesti. Kirjassa on kuvia retkeltä, joten ehkä ne jätkät todella teki sen matkan! Toisaalta se on hyvin uskottavaa, juuri sellainen ajatus jonka nuoret miehet voivat saada päähänsä. Jopa vähän kadehdittavaa... Loistava kirja joka tapauksessa.

Eniten odotin kirjalta Tosiasioita Suomesta, tottakai, mehän haluamme aina tietää mitä meistä ajatellaan. Tämä kirja oli kirjoitettu aivan eri tyylillä kuin muut, esim. Supernaiivissa käytettiin todella lyhyitä lauseita, kun taas tässä yksi lause saattoi kestää sivukaupalla. Joku oli laskenut että kirjassa oli jopa 300-sanainen lause. Tällainen kirjoitustapa on yksi syy, minkä vuoksi mielestäni Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys on ehkä paras kaikista kirjoista, ja kyllä se tässäkin toimi hyvin. Huvittavaa oli se, että yksi kirjan teemoista oli kaiken virtaaminen - ja teksti kyllä virtasi! Suomalaisena saatoin olla ihan tyytyväinen kirjan Suomi-informaatioon, vaikkakin se oli vähän yllättävää. Tietysti, muutenhan se ei olisi Loen tekstiä.

Sunnuntairuokaa

Eilisen "mehupaaston" jälkeen piti jo saada kunnon ruokaa. Jääkaapista löytyi pussi kebab-lastuja, siitä sitten. Riisi kiehumaan ja lastut pannuun kuumenemaan. Lisäsin murskattua tomaattia, purkin ruokakermaa, musta- ja valkopippuria, basilikaa, chilijauhetta, valkosipulia. Riisit vedestä loppuajaksi tähän kastikkeeseen kiehumaan. Olipa hyvää!

Formulat keskeytettiin, Malesiassa satoi liikaa.

Mutta onneksi on vielä Loe'ta luettavana! Eilen luin Supernaiivin, ja nyt on L loppusuoralla. Nautittavaa tekstiä!

torstai 2. huhtikuuta 2009

Viimeinen Koontz?


Tämä Luostarin kirous oli toinen lukemani Odd Thomas -kirja Dean Koontzilta. Muuten olen aikoinaan lukenut Koontzia enemmänkin ja tykännyt lähes kaikista. Koontz osaa kuvailla henkilönsä niin, että niistä tulee heti tuttuja, ja dialogi varsinkin näissä Odd-kirjoissa on niin säihkyvää, että tuskinpa sellaista oikeassa elämässä tulee vastaan. Vaan sepä ei olekaan ainoa asia, joka poikkeaa ns. normaalista elämästä, vaan vasta alkua. Juoni on aina vähintään mielikuvituksellinen. 

Saattaa olla, että nyt olen Koontzini lukenut. Vaikka kirja oli hauska ja nopea lukea, tuli tunne, että sen lukemiseen käytetyn ajan voisi käyttää paremminkin. Ehkä syynä olivat odottamassa olevat kolme lukematonta Loe'ta, joihin nyt pääsen käsiksi.

Ei huono siis, tämä Koontz, päinvastoin, mutta aikansa kutakin.