lauantai 26. joulukuuta 2009

Sadun loppu

Cornelia Funken Mustesydän-trilogian viimeinen osa Mustemaailma (Tintentod) jatkoi seikkailua Mustemaailmassa. Sävy oli melkoisen tumma ja synkkä, pahuutta ja julmuutta tuntui ajoittain olevan huomattavasti hyvyyttä enemmän.

Olin lukenut kaksi ensimmäistä osaa peräkkäin joskus huhtikuussa, joten tämän kolmannen osan alkuun olisin toivonut jonkinlaista muistutusta henkilöistä, alusta aika pitkään kului miettiessä, kuka kukin hahmoista oikeastaan onkaan. Vasta lopusta kun olin jo lukenut kirjan, löysin luettelon kaikista henkilöistä, se olisi auttanut jo alussa paljon.

Hieno kirjailija, hienoa kieltä ja värikkäitä hahmoja, aivan kelvollista fantasiaa siis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti