Fernando Moraisin kirjoittama Paulo Coelhon elämäkerta Sanojen alkemisti sai varsinkin ensimmäisen puolen aikana todella miettimään, mikä tämä Coelho oikein on miehiään, totta vai huijausta. Epäilin jopa koko elämäkertaa, mutta toisaalta asioita ei todellakaan oltu kaunisteltu, vaikka Coelholle itselleen olikin tyypillistä kääntää asiat omalta kannaltaan parhain päin.Puolen välin jälkeen loppu oli kuitenkin luettava nopeaan tahtiin, henkilö alkoi kiinnostaa yhä enemmän. Minulle oli yllätys, että kriitikot lähes yksimielisesti ovat tyrmänneet kaiken hänen kirjoittamansa näihin päiviin saakka - samaan aikaan kun hän on myynyt uskomattomat 100 000 000 kirjaa! Voivatko lukijat olla noin väärässä? Jotkut kritiikeistä sisälsivät kyllä kiistämättömiä tosiasioita: Coelho kirjoittaa yksinkertaisella tavalla ja käyttää paljon kliseitä. Hän kirjoittaa kuitenkin asioista joita ihmiset haluavat lukea saadakseen vahvistusta ja toivoa omaan elämäänsä. Siinä ei kai kuitenkaan ole mitään pahaa, jos antaa lohdutusta ja elämyksiä lukijoille? Luetaanhan Sidney Sheldoniakin!
En ole lukenut kaikkia Coelhon suomennettuja kirjoja, tilasin vastikään läpimurtoteoksen Pyhiinvaellus, sitäkään en ole vielä siis lukenut. Alkemisti oli valtavan vahva lukukokemus ja minulle tärkeä kirja, siksi olikin hämmentävää lukea esim. Brida, joka oli mielestäni melko käsittämätön ja ala-arvoinen muihin verrattuna.
Elämäkerta vahvistaa jälleen sitä käsitystä, että ihminen voi tavoittaa suuria asioita, jos tahto siihen on tarpeeksi voimakas. Coelho halusi lapsesta asti menestyksekkääksi kirjailijaksi, se oli hänen elämänsä ehdoton ohjenuora ja vaikka tie siihen pääsemiseksi ei suinkaan ollut helppo eikä yksinkertainen, lopputulos on selvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti