torstai 30. kesäkuuta 2011

Tapoja hukata elämänsä

Nick Hornby - Juliet riisuttuna

"Tiedänkö oikeastaan mitään kuiville päässeistä erakkokulttimuusikoista", joutuu Annie miettimään tavattuaan omituisen sattuman kautta juuri tällaisen henkilön. Kyseinen muusikko on ollut Annien avomiehen Duncanin ehtymättömän kiinnostuksen kohde aina, eikä vähiten parikymmentä vuotta kestäneen musiikillisen hiljaiselon aikana. Aihetta käsittelevä nettifoorumi ruotii edelleen syitä, jotka johtivat Tucker Crowen uran loppumiseen ja hänen katoamiseensa julkisuudesta.

Samoihin aikoihin, kun Annien ja Duncanin tiet lähtevät väistämättä kulkemaan eri suuntiin, Annie kirjoittaa kyseiselle foorumille ensimmäistä kertaa - ja saa vastauksen sähköpostiinsa itseltään Tucker Crowelta.

Kertomus on yhtä aikaa kaunis, haikea ja hauska. Tyypillistä Hornbya on musiikin suuri merkitys ihmisten elämässä.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Lisää pohjoismaista dekkaria

Olin ehkä lukenut Åsa Larssonin Aurinkomyrskyn jo aikaisemminkin, ainakin aihepiiri oli kovin tuttu. Luin kuitenkin uudelleen, eihän tämä suinkaan ollut huono kirja.

Tapahtumat sijoittuvat Ruotsin Lappiin, jossa vaikuttaa oudohko uskonnollinen yhteisö. Tämän kirkon eräänlainen rahasampo ja vetonaula, ihmeitä kokenut mies murhataan. Tukholmassa asuva Rebecka joutuu palamaan synnyinseudulleen koska murhattu mies ja tämän sisko ovat hänen nuoruuden ystäviään.

Larssonin tyyli on ehkä vähän turhan synkkä minun makuuni, mukana on vain vähän keventäviä tekijöitä ja huumori puuttuu oikeastaan kokonaan.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Nesbøn ensimmäinen

Jo Nesbøn Lepakkomies on hänen ensimmäinen kirjansa ja samalla ensimmäinen, joka kertoo norjalaisesta rikostutkija Harry Holesta.

Kirjan ympäristönä on Australia, ja maa ja sen ihmiset tulevat jonkin verran tutuiksi, mikä on aina mukava lisä. Mukana on aboriginaalien vanhoja kertomuksia aina syntiinlankeemustarinasta saakka, joka kovasti muistuttaa meidän vastaavamme.

Kun kyseessä on dekkari, aiheena on tietenkin murha, joka kyllä viimein selviääkin, mutta ei jää ainoaksi. Välillä Hole ehtii tutustua ja ihastua ruotsalaiseen Birgittaan, myös Holen aikaisempaa suhdetta käsitellään. Samoin Holen alkoholismi on paljon esillä.

Noin puoleen väliin saakka kirja tuntui tosi hyvältä, sen jälkeen mentiin jotenkin hakoteille eikä loppu ollut enää yhtä mielenkiintoinen. Kaiken kaikkiaan kuitenkin kelvollinen dekkari, ja lisää Nesbøta tulee varmaan luettua.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Dekkarikauden aloitus

Aloitin kesän dekkarikauden noutamalla kirjastosta muutaman pohjoismaisen dekkarin ja niistä ensimmäisenä lukuvuorossa oli Mari Jungstedtin Kesän kylmyydessä.

Tästä on helppo ymmärtää, miksi Jungsted on niin suosittu, dekkari on kaikin puolin laadukas, juoni tiivistyy ja kirja on luettava mahdollisimman nopeasti.

Ainoa negatiivinen asia oli mielestäni juonessa. Pari ihmishenkeä olisi säästetty, jos eräs henkilö olisi aikaisemmin muistanut lapsuudestaan asian, joka oleellisesti liittyi tehtyihin murhiin. Ei ollut kovin uskottavaa, että asia ei olisi muistunut mieleen jo ensimmäisen murhan jälkeen.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Tasapaksua

David Hewsonin Mysteerien huvila tarttui mukaan kirjastoon uutuushyllystä. Kyseessä on toinen osa sarjasta, jossa pääosassa on roomalainen poliisi Nic Costa.

Kun rikosromaani sijoittuu Roomaan, aineksina ovat tietenkin historia ja mafia. Toivoin ehkä että kaupungilla itsellään olisi ollut suurempi rooli kirjassa, mutta se ei päässyt mitenkään erityisesti esiin. Toki paikannimiä vilisi, mutta kaupunkia olisi pitänyt tuntea entuudestaan paremmin saadakseen niistä jotain irti.

Tästä ei nyt  kovin paljoa voi sanoa. Ihan luettava kirja, sujuvaa tekstiä ja dialogia, mutta jotain kai sittenkin puuttui, koska en hirveästi lämmennyt.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Sotajuttuja

George H. Steinin Waffen-SS - Hitlerin eliittikaarti sodassa ei ollut mitään kevyttä lukemista, vaan tiukan asiallinen paketti yhdestä toisen maailmansodan alueesta, Saksan sotaorganisaatiosta ja erityisesti Hitlerin "lempilapsesta" Waffen-SS:stä.

Koska sodankäynnin termit ja sanasto eivät ole minulle kaikkein tutuimpia, osa kirjan sisällöstä meni pakostakin ohi, mutta toisaalta esille tuli joitakin asioita, jotka oikaisivat vääriä käsityksiä, jota minulla Saksasta ja saksalaisista sodan aikana oli.

Ensinnäkin se, että itse Saksan armeija, Wermacht, ei suinkaan ollut itsestään selvästi natsipuoleen tai -aatteen kannattaja, vaan "normaali" valtiollinen armeija, jonka tehtävä oli puolustaa maataan niin kuin minkä tahansa armeijan. Itse olen ajatellut että Saksan armeija yksinkertaisesti oli tuolloin se, joka kaikki hirmuteot teki, mutta en osannut kuvitellakaan kuinka laaja ja moninainen organisaatio sodan aikana kaiken kaikkiaan oli käytössä.

Toinen, jopa helpottava tieto oli se, että Suomesta Waffen-SS:n palveluksessa olleet joukot eivät missään vaiheessa osallistuneet julmuuksiin, joista Saksan sotavoimien eri osat ovat sodan jälkeen olleet syytettyinä ja tuomittuina, vaan kävivät kunniallista sodankäyntiä. Saksaan värvättiin valtavasti ulkomaisia sotilaita, mutta kaikki muut olivat Saksan miehittämien alueiden kansalaisia, vain suomalaiset olivat toisen itsenäisen valtion kansalaisia ja siten erikoisasemassa. Selväksi tulivat myös syyt, miksi Suomi liittoutui Saksan kanssa, muut vaihtoehdot olisivat silloin olleet varmasti huonompia.