keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Blogi trimmattu


Lienee parasta pysytellä nyt vain täällä Bloggerin puolella ja antaa Vuodatuksen jäädä, sen verran työtä siirto tänne jälleen teetti. Tein siirtotiedoston Vuodatuksesta kahteen kertaan, se oli se helppo osuus. Ensimmäisellä kerralla kuvat puuttuivat, toisella kerralla olin palauttanut ne Vuodatukseen ja ne siirtyivät myös tänne. Sen jälkeen olen käynyt läpi kaikki kirjoitukset (tämä on nyt kirjoitus #367), muokkasin muuttuneet muotoilut ja poistin kaksoiskappaleet.Kaiken tämän jälkeen olisin kovin iloinen, jos Bloggeri pitäisi minun kuvistani ja teksteistäni tästä lähtien huolta, niin ettei uusiin suuriin operaatioihin tule enää tarvetta.

Olen käyttänyt aikaisemmin linkkejä Vuodatuksen sisällä kirjoituksesta toiseen. Niitä en täällä muuta, vaan ne johtavat edelleen ko. tekstiin Vuodatuksessa. Aion säilyttää vanhan blogin siellä sellaisenaan, kuka tietää vaikka joskus tulisi tarpeeseen. 

Ja nuo kuvat vain siksi, että kirjoitus ilman kuvia on tylsä.  Tosin kuvien käyttöä täällä pitää vielä harjoitella, niiden sijainti yms. on huomattavasti hankalampi määritellä kuin Vuodatuksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti