sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Sanataituri

SUNNUNTAI, 11. MARRASKUUTA 2012


Yritetäänpä uusiksi. Siirryin juuri tänne Bloggeriin, ja yritän nyt lisätä sen kuvan, jonka puuttuminen Vuodatuksesta aiheutti koko ruljanssin.
--------------------
Näyttäisi vaihteeksi, että Vuodatuksella on ongelmia kuvien kanssa. EI VOI OLLA TOTTA!!! Toki kaikki jo kertaalleen palautetut kuvat ovat tallella (paitsi profiilikuva), mutta uudet kuvat näyttävät oheisenlaiselta. 

Kuvassa pitäisi olla Stephen Fryn omaelämäkerran Koppava kloppi kuva. Kirjassa Fry kertoo elämästään 20-vuotiaaksi asti. Teksti on niin polveilevaa ja värikästä, että kaikkia kohtia en todistettavasti edes ymmärtänyt. Frysta on sanottu jotenkin, että hän on maailman parhaiten englantia puhuva henkilö. Sanat ovatkin hänen suuri rakkautensa.

Tässä elämäkerrassa ei hymistellä eikä kaunistella, vaan kerrotaan kaikki. Melkoinen kloppi Fry on ollutkin. Mikään vilpin laji ei ollut hänelle vierasta, ja lopulta hän jää kiinni ja joutuu viettämään aikaa tutkintavankeudessa. Tämä lienee ollut jonkinlainen käännekohta, jonka jälkeen elämä lähti kulkemaan parempaan suuntaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti