Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogia on ollut yksi niitä tuttuja klassikkoja, joista luulee tietävänsä kaiken, vaikkei ole kirjaa edes lukenut. Tämän talven aikana olen korjannut puutteen ja jo aivan kotiutunut Pentinkulmalle, niin että nyt kun kirjat on luettu, on aivan ikävä kaikkia niitä tuttuja ihmisiä. Katsoin ensin molemmat filmatisoinnit aiheesta ja siinä samalla aloitin lukemisen.
Linnan tekstiä on nautinto lukea, ja jotenkin sitä myös lukee ehdottomana totuutena, virallista historiankirjoitustakin luotettavampana. Tämä on meidän oma historiamme, vielä hyvin lähellä, vanhempien ja isovanhempien elämän tarina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti