lauantai 5. joulukuuta 2015

Meillä meneekin hyvin!

Esko Valtaoja: Avoin tie - kurkistuksia tulevaisuuteen

Lokakuussa osallistuin Centria Open -tapahtumaan pääluennoitsija Esko Valtaojan vuoksi ja ihailuni hänen ajatuksiaan kohtaan vain lisääntyi. Hänen mielipiteensä olivat kuin raikas tuuli tänä negatiivisuuden ja suoranaisen toivottomuuden tunkkaisena aikana: meillä ei menekään huonosti, vaan paremmin kuin koskaan, ja vielä parempaan olemme matkalla!

Vaikka tämä kirja on kirjoitettu jo v. 2004, ajatukset siinä ovat juuri näitä samoja. Kehitystä on tapahtunut tuostakin jo paljon, mutta tekstin "vanhuus" ei päässyt häiritsemään. Valtaoja kirjoittaa hyvin sujuvaa tekstiä, jota on ilo lukea.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Tarvitseeko ihminen sielun?

Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa

Muun muassa tuota otsikon kysymystä pohtii Murakami tässä kirjassaan, joka on tuore suomennos, vaikka se on kirjoitettu jo  v. 1985.

Ja kyllähän se sielu hyvä on olemassa, vaikka kaikilla tässä kertomuksessa sitä ei olekaan.

Kuten paljon myöhemmin kirjoitetussa 1Q84:ssäkin liikutaan myös tässä rinnakkaistodellisuuksissa. Tosin se "todellisuuskin" on melko outo noin normaalielämäksi, mutta mikä taas on normaalia - Systeemi se meilläkin on, eikä senkään toiminta aina ole järkeenkäypää.

Murakamin henkilöt ovat kyllä erikoisen kärsivällisiä, rauhallisia ja lujahermoisia näiden outojen tapahtumien keskellä. Maailmanlopussa elävän henkilön Varjo taitaa olla se aloitteellisin hahmo.

Loppu oli erilainen kuin odotin ja jätti pohtimaan mahdollisia vaihtoehtoja jatkolle. Jokainen lukija jatkakoon tarinaa mieleisekseen.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Vanhan lopetus ja uuden aloitus

Pitkään aikaan en ollut saanut mitään valmista, nyt taas alkaa jotain tipahdella puikoilta ja koukuilta. 

Tämän puseron valmiit kappaleet löysin täysin unohtuneena, kun etsin olohuoneen kappavirkkausta (jota en ole vieläkään löytänyt). Keväällä sain ilmeisesti kerralla tarpeeksi tästä neuleesta, sillä se oli jäänyt odottamaan kappaleiden yhdistämistä. Malli on muistaakseni Novitan nettisivulta haettu, mutta enää en sitä löytänyt.

Kuva on pimeässä eteisessä kännykällä otettu, alaosa on siinä oudosti punertunut. Lanka on Nalle nro 661, maitosuklaa - nam!

Ravelrysta bongattu MissKadrin raitaversio Veera Välimäen Still Light -tunikasta oli rakkautta ensisilmäyksellä. Niinpä hankin ohjeen Ravelrysta, värikästä vironvillaa sekä vaaleanharmaata Dropsin Alpacaa, ja tänään pääsin alkuun. 

Tunika neulotaan ylhäältä alas yhtenä kappaleena, mikäs sen helpompaa!

Alku ei nyt satu näyttämään kovin värikkäältä, mutta sitä on toki luvassa, tässä lila on jo alkanut vaihtua siniseksi.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Vähitellen valmistuneita

 
Syksyisestä Novitan sukkalehdestä löytyi paljon kauniita malleja ja näitä teki mieli kokeilla ensimmäiseksi. Väri on vasemmanpuoleisessa kuvassa lähemmäs oikea. Tein koon 40, mutta silti nämä olivat minun 41-numeroiseen jalkaani turhan löysät. Olisin purkanut mutta tulin töissä kysyneeksi tarvitseeko kukaan, ja erään työkaverin joululahjapakettiin nämä sitten päätyivätkin.
 
Lankavan Esteri-ontelokuteesta  ja heidän ohjeitaan soveltamalla virkkasin vessanmaton, jonka upea väri sai ideansa kohde-WC:n allaskaapista. Ei ole ehkä ihan näin kirkas, mutta kaunis punainen väri kyllä oli.

 
Mukaan pääsi Nalle Taika -langasta (852 monivärinen) ainaoikeinneuleella neulottu tunika Novitan Syksy 2015 -lehdestä. Kiva työ tehdä ja käyttää.

Hankin kudetta kolme kiloa. Matosta jäi yli n. 500 g, jonka upotin lähes viime senttiä myöten tuohon koriin. Kuten "sijoituskuvasta" käy ilmi, väri sopi kohteeseen hyvin ja kokokin on aika passeli.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Back to Wayward Pines

Blake Crouch: Wayward Pines - Salaisuus

Tämä sarjan toinen osa jatkaa ensimmäisen linjoilla niin, että suurta eroa tarinoihin ei synny. Päähenkilön osalta tilanne on sinänsä vähemmän uhkaava, mutta vapautusta tilanteeseen etsitään silti äärimmäisin keinoin.

Kolmaskin osa on tulossa, saatan lukea senkin mutta suuria odotuksia ei ole, tämä tarina ei ole päässyt imaisemaan mukaansa.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Rakasta vanhaa ja tuttua uutta

 
Tuomas Anhava: Kevään kukat, syksyn kuu - Kootut tankarunot
Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua

Eräs tutuista tankarunoista on pyörinyt päässä sitkeästi viime aikoina, niinpä päätin pitkästä aikaa tarttua kirjaan ja lukea uudestaan kaikki nämä tutut ja rakkaat runot. Suuri osa on niin tuttuja että ensimmäisten sanojen jälkeen muistan loput, muutama tuntuu siltä, kuin lukisin sen ensimmäistä kertaa, aina löytyy uutta. Ihmeellistä on se, kuinka näistä löytyy aina "vertaistukea", olipa elämäntilanne ja tunnelma mikä tahansa. Kaikki tunteet on jo koettu, satoja ja tuhansia vuosia sitten, ihminen ei muutu miksikään ajan virrassa. 

Seuraavana lukuvuorossa oli Nuotion kirja, ja siihenkin löytyi runoista sopiva:
Minähän en periaatteessa lue rakkauskirjoja, jos sellaista termiä voi käyttää. Luen jännäreitä, romaaneja ja tietokirjoja, toki ilahdun jos kirjassa sattuu olemaan rakkaustarina ;-) Tämä kirja osui käteen kirjaston uutuushyllyssä kannen perusteella ja kun luin takakannesta ensimmäisen lauseen, tiesin että tämän haluan lukea. Se kuului: "Ne, jotka luulevat että rakkauden tuska koskee vain nuoria, eivät tunne minua."

Välillä nauratti, välillä itketti, niin paljon tuttua oli tässä yli viisikymppisessä pariskunnassa sekä myös toisessa naisessa, joka oli toivottomasti rakastunut samaan mieheen. Tämäkin taas todistaa, että ihmiset ovat lopulta samanlaisia silloin kun on kysymys suurista tunteista.

Kirjan nimessä on sana 'mutta' ja se lienee myös tyypillistä tällaisille suhteille, "kun ei ole mitään menetettävää, ja kaikki". Ihmiset naarmuuntuvat matkan varrella, jotkut menevät pahastikin rikki. Saatuja säröjä yritetään sitten suojella uudelta rikkoutumiselta pehmustamalla itsensä maailmaa vastaan, myös uutta rakkautta vastaan. Se on surullista, sillä joskus saattaakin löytää jonkun, jolla on kunnon pikaliimaa niihin säröihin ja ihmisestä tulee kuin uusi.

tiistai 29. syyskuuta 2015

Kelpo jatko-osa

David Lagercrantz: Se mikä ei tapa

Oikeastaan odotukset tämän kirjan suhteen olivat vaatimattomat - eihän nyt mikään voi olla Millennium-sarjan veroista, olkoonkin samat päähenkilöt kyseessä. No, ei ehkä voikaan, mutta kyllä Lagercrantz Stieg Larssonin isot saappaat melko hyvin täyttää. Jännitys ei ole aivan niin huikeaa eivätkä henkilöt aivan niin kiinnostavia kuin esikuvassa, mutta toki kiinnostus riitti loppuun asti. Mahtaakohan jatkoakin olla tulossa, ainakin sille mahdollisuudelle on portit jätetty auki.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Pieni notkahdus laadussa

Douglas Preston & Lincoln Child: Pimeyden pyörä

Kuudes agentti Pendergastista kertova romaani poikkeaa mielestäni edellisistä aika lailla, eikä edukseen. Pendergast itse tuntuu olevan sivuosassa, hänen toimintansa jää hyvin vähäiseksi - toki ratkaisevaksi. Uskottavuuskin alkaa olla siinä rajoilla, niin hämmentäviä tapahtumia kirjassa on.

Fiktioksihan se on toki tarkoitettukin ja ajoittaisesta hienoisesta pitkäveteisyydestä huolimatta jännitys on tasaista. Suvantokohdiksi muodostuivat laivan toiminnan kuvaukset, jotka eivät maallikkoa kauheasti innosta. Vaikeaahaan se kai on saada kuutta loistavaa teosta syntymään peräkkäin, mutta ehkä seitsemäs korjaa taas tilanteen, sitä odotellessa.

Vaihteeksi virkaten

Kuvat ovat tässä nyt luvattoman huonoja, sähkövalolla kännykällä otettuja, mutta voihan ajatella että utuisuus on harkittu tehokeino.

Tämän kesäpuseron virkkaaminen kestikin sitten melkein koko kesän, virkkaus on minulle outo laji näin vaatteidentekomielessä. Tein puseron soveltamalla netistä löytynyttä kuvaa ja epäselvää piirrosohjetta. Kokeilut ja purkamiset veivät aikaa, eniten päänvaivaa aiheuttivat hihat enkä ole niihin vieläkään täysin tyytyväinen, mutta saavat kelvata.

Lankavan luonnonvalkoista Esito-puuvillalankaa kului melkein koko 600 g puola. Lanka on todella miellyttävää virkata, koukku oli nro 2. Käyttö jäänee ensi kesään, eikä haittaisi vaikka pusero olisi silloin hieman väljempi.

 
Alla osviittana ollut ohje.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Liian kova vauhti

Blake Crouch: Wayward Pines - Ei pakotietä

Tämä tv-sarjanakin mainetta niittänyt teos oli siinä rajoilla viihdyttävyyden ja kidutuksen välillä, niin jännittäväksi ja vauhdikkaaksi tapahtumat välillä menivät ja päähenkilö joutui niin kiperiin tilanteisiin. En ole tarkistanut, mutta voisi kuvitella, että käsikirjoitus sarjaan olisi tehty ensin, niin selvästi tapahtumat näkyivät screenillä lukiessa. (Pitihän se tarkistaa: kyllä sarja perustuu kirjoihin eikä toisinpäin.)

Jatkoa on jo valmiina, mutta ehkä minun ei tarvitse enää hypätä tähän kyytiin. Ja: ei ole Twin Peaksin voittanutta, sorry.

torstai 17. syyskuuta 2015

Rakkaudesta tieteellisesti

Emilia Vuorisalmi: Sekaisin LOVEsta

Jostain syystä tämä syksyn uutuus kiinnitti huomioni, olisikohan nyt kyseessä kirja ajankohtaisesta aiheesta... Emilia Vuorisalmi on nuori lääkäri, joka on kuitenkin ehtinyt rakastua, rakastaa ja erota. Nämä aiheet kiinnostivat häntä myös tieteelliseltä kannalta, siitä syntyi tämä kirja.

Kirja on hyvin ja mielenkiintoisesti kirjoitettu vaikka tieteellisiä termejä paljon käytetäänkin. Välillä nauratti kun tunnisti omia tunteita ja oli todettava etteivät nuo tunteet sinänsä ainutlaatuisia olekaan, vaan ihmisille tyypillisiä. Silti jokainen on yksilö, siksi myös jokaisella suhteella on omat ominaispiirteensä.

Kemiaahan ne tunteet tässä enimmäkseen ovat, hormonitoimintaa ja evoluution määrittelemää käyttäytymistä. Silti niin valtavan ihanaa, joskus aivan kamalaa. Silti niille kannattaa antaa mahdollisuus, rakastumisen riski kannattaa aina ottaa.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Viikonlopun viihdykettä

 
Paula Hawkins: Nainen junassa
Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus

Käytin viikonlopun lähinnä lukemiseen muutamia kotitöitä lukuunottamatta. Operoitua varvasta ei oikein saanut suostuteltua kenkään joten metsäretket piti unohtaa, vaikka sää oli koko viikonlopun mitä hienoin syyskuun sääksi.

Luettavaksi päätyivät kaksi syksyn uuttuutta. Nainen junassa on esikoiskirja ja ovela psykologinen trilleri, jonka oikeudet on myyty jo yli 30:een maahan ja elokuva on suunnitteilla. Kirja oli kyllä mielenkiintoinen lukea, aika ei tullut pitkäksi kun käänteitä riitti koko matkalle. Päähenkilö on eräänlainen antisankari elämäntapojensa ja -tilanteensa vuoksi, hänellä ei todellakaan mene hyvin. Sympatiaa hän sai tältä lukijalta kuitenkin aika vähän, oikeastaan vain siksi että hän sai kuulla ala-arvoista arvostelua ulkonäöstään vain siksi, että oli vähän lihonut. Harvoin näkee niin yksimielistä ylenkatsetta jotakuta kohtaan tästä syystä. Kaiken kaikkiaan kirjasta jäi jotenkin selittämättömän tympeä olo.

Toisin kuin Flavia de Lucen uusimmasta seikkailusta Hopeisen hummerihaarukan tapaus, jossa tämä tyttönen järjestää itsensä jälleen mitä hankalampiin tilanteisiin, jotka tahraavat elleivät aina mainetta, niin ainakin mekon tai kengät. Kateeksi ei käy isäraukkaa, joka yrittää kasvattaa näitä tyttäriä. 
Mietin lukiessani, että lukemieni kirjojen ja katsomieni TV-sarjojen perusteella 50-luvun Englanti on ollut hyvin vaarallinen elinympäristö, murhatuksi saattaa tulla kuka tahansa ja milloin tahansa. Mutta ei hätää, jokaisesta idyllisestä kylästä löytyy amatöörisalapoliisi, oli se sitten kylän pastori, vanha neiti tai kuten tässä 11-vuotias tyttö - ja tämä päähenkilö saa kaiken sympatian! Bradleyn teksti on hykerryttävän kekseliästä ja sujuvaa, sitä on ilo lukea.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Yiyun Li: Yksinäisyyttä kalliimpaa

Vaikka takakannen kuvauksessa kerrotaan kirjan olevan murhamysteeri, murha tai sen mahdollisuus on kuitenkin vain pieni osa kertomusta. Se kulkee kyllä taustalla sekä henkilöiden menneisyydestä että nykyisyydestä kerrottaessa, mutta itse kuollut henkilö (murhattu, itsemurha?) jää ennen tapahtumaa vieraaksi eikä hänen kuvansa selkene kovin paljoa myöhemminkään.

Kirjan varhaisemmat tapahtumat sijoittuvat Kiinaan 80- ja 90-lukujen vaihteeseen, jolloin länsimaisuus on tulossa Kiinaankiin, mutta sikäläiset perinteet ovat edelleen vahvat. Toisaalta kuvataan nykyaikaa, joka taas eroaa meidän tuntemastamme elämästä melko vähän. Mutta silloin tai nykyään, Kiinassa tai täällä, ihmiset ovat samanlaisia, heidän ilonsa ja murheensa yhteneväiset.

torstai 27. elokuuta 2015

Arm Knitting

Pitihän se tämäkin villitys eli käsivarsineulonta kokeilla. Novitan Pehmoa ei ollut saatavana, sen yhdestä kerästä pitäisi saada kaksinkertaisena vastaava huivi. Tämä lanka on Red Heartin Grande, ohje valmistajan sivulta. Tosin muutin sitä niin, että tein vain 10 silmukkaa 12 sijaan, sillä tavoin huivi riittää kahdesti kaulan ympäri. Ihan hauska tekniikka, erilaisilla ja moninkertaisella langoilla tällä voisi saada hyvinkin erinäköisiä huiveja aikaiseksi.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Hienoa kerrontaa

Hannu Väisänen: Piisamiturkki ja muita kertomuksia

Tämän kirjan valitsin rehellisesti sanottuna kannen perusteella. En edes vielä nähnyt, mistä kirjasta oli kyse, suunnistin vain kirjaston uutuushyllyssä olevaa kaunista kantta kohti.

Hannu Väisäsen omaelämäkerrallisia kirjoja on ollut tarkoitus lukea, ja nyt ne on luettava, niin vakuuttava oli tämä novellikokoelma (jossa kirjan nimestä huolimatta ei ole kertomusta nimeltä Piisamiturkki). Väisänen liikkuu täysin luontevasti eri kulttuureihin sijoittuvissa ympäristöissä aivan kuin olisi milloin syntyperäinen japanilainen, milloin ranskalainen. Näissäkin lienee omaelämäkerrallisia tarinoita, mutta on vaikea tietää, onko minä-muodossa oleva kertoja aina hän itse. Joka tapauksessa tässä meillä on varsinainen monilahjakkuus, upea kirjailija ja kuvataiteilija.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Vastaus pitkään odotukseen

Harper Lee: Kaikki taivaan linnut

Harper Leen ennen tätä ainoa romaani Kuin surmaisi satakielen on aina kuulunut mielessäni parhaiden kirjojen Top 10:iin, vähintäänkin. En kuitenkaan ole koskaan halunnut lukea sitä uudestaan, koska haluan säilyttää ensimmäisen kerran mielikuvan.

Tätä kirjailijan arkistosta löytynyttä jatko-osaa lukiessa mietin muutaman kerran, pitäisikö ensimmäinen kirja silti lukea ensin uudestaan, mutta luin silti tämän sellaisenaan. Tyyli on yhtä lämmin tässäkin, henkilöt mielenkiintoisia ja dialogi hauskaa. Kun sitten siirrytään vakaviin asioihin, vakavoituu lukijakin ja miettii, kuinka hyvin 50-luvun Alabamaan sijoittuva romaani voikaan kuvata rasismin olemusta ja sitä, että mitään ei ole opittu 60 vuodessa. Loppua kohti hämmennys kasvaa ja loppu yllättää - eikä kaikin puolin kovin iloisesti. Ehkä sittenkin kannattaisi lukea se ensimmäinen osa vielä... mutta toisaalta, ei elämässäkään voi palata takaisin lapsuuteen, me ja maailma meidän ympärillämme olemme mitä olemme nyt ja taaksepäin on turha haikailla.

torstai 13. elokuuta 2015

Langat valmiina

Vaikka tänä vuonna kesä alkoi vasta elokuussa, on käsityöihmisellä ilmeisesti joku sisäinen kello, joka usuttaa siirtymään kesän keveistä virkkaustöistä lämpimämpiin ja värikkäämpiin "kunnon neuletöihin". Niinpä olen loppukesän aikana hankkinut lankoja valmiiksi odottamaan sitä hetkeä, kun vihdoin saan valmiiksi virkatun pitsipuseron. Näistä tosin vain yksi on villaneule, kaksi muuta puuvillaa ja sekoitelankaa.

  
Takki neulotaan Miamista ja Puro Batikista, ohje Novita Kesä 2015 -lehdestä. Mielenkiintoista oli huomata, että kun elokuussa lähtee hankkimaan lankoja kesän lehden ohjeisiin, niitä ei ole enää saatavana kaupassa eikä myöskään Novitan nettikaupassa, mutta onneksi Neulevakka pystyi palvelemaan tässä. Vähän turhan lyhyt on näiden lankojen ja värikarttojen kierto.

Keskimmäiseen olen varannut värin perusteella oranssisävyisen Puro Batikin. Tämä malli ei ensi näkemältä kiinnittänyt huomiota, mutta näin sen myöhemmin eräässä blogissa ja vaikutti mukavalta mallilta.

Nämä Nallen raitalangat tai mitkään muutkaan vastaavat eivät ole minua aikaisemmin innostaneet, mutta tässä oli jotain niin räsymattomaista että hankin juuri mallin mukaiset langat.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Lyhyttä ja pitkää kerrontaa

   
Alice Munro: Nuoruudenystävä
Anthony Boerr: Kaikki se valo jota emme näe

Alice Munron novellit eivät ole mitään keveitä pikku lukuvälipaloja, vaan jokainen on ehjä ja painava kokonaisuus. Näitä ei oikeastaan edes pitäisi lukea yksi toisensa perään, vaan jokaiselle pitäisi antaa aikaa "asettua" ennen seuraavan lukemista, aivan kuten romaanejakin lukiessa. Silti yhden loppuessa on jo utelias jatkamaan eteenpäin seuraavaan tarinaan.

Anthony Boerrin kirjaa oli kehuttu kovasti loistavana lukuromaanina, ja se kyllä lunasti lupauksensa. Toisen maailmansodan aikoihin sijoittuva tarina vie heti mukaansa, sen sokeasta ranskalaistytöstä ja älykkäästä saksalaispojasta tulee nopeasti läheisiä. Jokin kerronnassa muistutti kovasti Carlos Ruiz Zafónia parhaimmillaan, tässäkin kova ja armoton maailma voi olla samalla myös kaunis ja unenomainen. Tätä voin suositella vilpittömästi.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Barbarotti-sarjan viimeinen osa

Håkan Nesser: Pikku-Burman teurastajatar

Nesserin viisiosainen sarja rikoskonstaapeli Gunnar Barbarottista päättyy tässä kirjassa loppujen lopuksi ihan hyviin tunnelmiin. Barbarotti ehti tulla jo tutuksi omine persoonallisine omituisuuksineen. Toisaalta, ehkä meidän jokaisen pitäisi aina välillä hiljentyä kysymään suoraan ja kahden kesken Meidän Herramme mielipidettä, Barbarottia se ainakin auttoi monta kertaa.

Aika erikoista kyllä, mutta mitä useamman Nesserin kirjan olen lukenut, sitä vähemmän olen niistä pitänyt. Jossain vaiheessa olin valmis nimeämään hänet parhaaksi ruotsalaisdekkaristiksi, mutta nyt voisin ehkä sanoa että dekkaristina hän on kohtalainen, mutta muuten kirjailijana parempi, sillä onhan kirjojen sisältö usein paljon muuta kuin pelkkää tapausten selvittelyä. Hänen henkilönsä ovat aina mielenkiintoisia ja värikkäitä ja hänen oma, lämmin suhtautumisensa ihmisiin tuo kirjoihin jotenkin lempeän pohjavireen, vaikka kyseessä ovatkin raakojen tekojen selvittämiset.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Lähikirjallisuutta

  
Arto Ojakangas: Pölkynvälit, Linnunkantaja ja Aurinkomutka

Kun useimmiten lukee käännöskirjallisuutta, tekee joskus hyvää palata paljon lähemmäksi juuriaan, jopa omalle murrealueelle. Tällaisen mahdollisuuden tarjosi eskolalaisen Arto Ojakankaan trilogia, joka sijoittuu 1920-luvun Eskolaan, aikaan jolloin Pikkurataa rakennettiin.

"Ko ihimiset puhuu melekeen niinkö meilläki kotona ruukattihin", tuntuvat he heti tutuilta ja luotettavilta. Ojakankaan kerrontatapa on antaa puheenvuoro kullekin henkilölle vuorollaan, näin tapahtumat saavat syvyyttä ja monesti useammankin näkökulman. 

Elämä ei tuolloin ollut helppoa, se oli työtä, köyhyyttä ja työtä. Jokaisen pienimmästä lapsesta vanhukseen asti joutui tekemään osuutensa jotta niukka elanto saatiin koottua. Herroja kumarreltiin ja passattiin, mutta politiikka tai työväen asia ei näissä kirjoissa nouse kovin tärkeäksi asiaksi. Tunteista ei tuolloin paljoa puhuttu, mutta toki nekin kuuluvat elämään, kanssaihmisistä välitettiin vaikka se osoitettiin usein pienieleisesti ja vaatimattomasti. Alusta loppuun kulkee mukana Elinan ja Erkin kaunis rakkaustarina. 

Ojakangas on tunnettu näytelmäteksteistään ja varsinkin dialogi näissä kirjoissa onkin erittäin sujuvaa, mutta teksti kokonaisuudessaankin on helppoa ja miellyttävää luettavaa yllättävine, hauskoine sanontoineen ja käänteineen.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Lyhyttä ranskalaista

Patrick Modiano: Kehäbulevardit
Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa
Patrick Modiano: Hämärien puotien kuja

Edelllisen lukemani kirjan henkilöiden ikään kuin suosittelemana tartuin viime vuoden Nobel-voittajan Patrick Modianon tuotantoon, Hänen runsaasta tuotannostaan on suomennettu vain viisi romaania, mutta Nobel-voiton jälkeen käännöksiä lienee tulossa lisää.
Mitenkään kovin iloista luettavaa nämä eivät ole, näistä puuttuu nyt se ranskalainen kupliva elämänilo, hukassa ollaan tavalla tai toisella. Kehäbulevardeissa poika etsii isäänsä ja Hämärien puotien kuja kertoo miehestä, joka on menettänyt muistinsa ja etsii itseään ja menneisyyttään.

Lukija joutuu keskittymään näihin teksteihin tarkasti, kiire ei saa olla, niin kuin ei ole kirjojen henkilöilläkään vaikka kyseessä ovat tärkeät asiat, tapahtumat etenevät rauhallisesti.

Lukija aamujunassa muistuttaa tarinaltaan juuri lukemaani Punaisen muistikirjan naista. Tässäkin mies löytää naisen kirjoittamaa tekstiä, nyt muistitikulta, ja lähtee etsimään naista. Päähenkilön työpaikka ylijäämäkirjoja tuhoavassa laitoksessa aiheutti minulle jatkuvaa harmitusta, olisi mahdotonta tehdä sellaista työtä. Tässä oli kuitenkin toivoa ja lämpöäkin mukana, mukava kirja.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Kaikki valmistuu aikanaan

Tästä se alkoi, vuosi lienee tuo sama joka on heinäkuun Suuri Käsityökerho -lehden kannessa eli 1984. Mistä lie syystä pusero jäi silloin kesken (epäilen koon pienuutta) tullakseen esille 31 vuotta myöhemmin, ruttuinen pussi kangasarkun perukoilla.
Langat minulla ovat melko hyvässä järjestyksessä, niinpä löysin pussissa olleiden kerien lisäksi vielä avaamattomat vyyhdet kumpaakin väriä. Puserosta oli valmiina toinen kappale kokonaan ja toisesta puolet, hihat puuttuivat myös.
Onneksi puserolle löytyi käyttäjä läheltä, tytär joka on vuoden nuorempi kuin puseron ohje. Tässä kuvassa keltainen väri on lähinnä oikeaa, se on aika voimakas.
Muistelen että ihastuminen tähän malliin oli silloin aikoinaan välitön ja kumma kyllä se näyttää ihan yhtä hauskalta vieläkin.

lauantai 2. toukokuuta 2015

Ranskalaista romantiikkaa

Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen

Nooran suosituksesta luin tämän lyhyen romaanin enkä pettynyt. Ranskalaisia kirjoja pitäisi lukea enemmän, niissä on sitä jotain - sydämen sivistystä? Olisi ehkä hyvä jatkaa nyt viime vuoden Nobel-voittaja Patrick Modianon kirjoista, sillä hänellä oli tässä kirjassa eräänlainen sivurooli.

Tässä oli tietysti valmiiksi paljon minua kiinnostavia tarinan aineksia: tapahtumapaikkana Pariisi, henkilönä kirjakauppias, naisen muistikirja ja kissa. Vaikka väitän, etten koskaan lue romanttisia kirjoja, ei haittaa jos sellainen sattuu kohdalle, päinvastoin!

Raakaa jännitystä

Lars Kepler: Vainooja

Lars Keplerin viides jännäri taitaa olla kaikkein julmin ja väkivaltaisin, paikoitellen liiaksikin. Kerronta painottuu rajuihin toimintajaksoihin, lukija ihmettelee kuinka ihmiset enää ovat edes toimintakykyisiä kaikkien yhteenottojen jälkeen.

Mutta hyvähän tämä taas oli, tietysti. Illalla yhdentoista aikoihin ajattelin että luenpa tämän loppuun, seuraavan kerran katsoin kelloa kun se oli 0:45 ja kirja oli luettu. Tarina tosin jatkui unissa vielä pitkälle yöhön...

Juoneen oli mielestäni kyllä jäänyt yksi virhe, mikä tuntuu kummalliselta näin taitavilta juonen punojilta, mutta siellä se on, etsin kohdan vielä uudelleen ja varmistuin.

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Järjestämisen taika

Marie Kondo: KonMari - Siivouksen elämänmullistava taika

Marie Kondo on järjestänyt tavaroita jo 25 vuotta vaikka on vasta kolmekymppinen, joten hän tietää mistä kirjoittaa. Hänellä on Japanissa yritys, joka myy järjestelypalvelua, opettaa ihmisille miten kotiin tai toimistoon saadaan vihdoin pysyvä järjestys. Käytännössä hän on todennut, että kun ihminen poistaa ympäriltään turhat tavarat, myös elämän muut osatekijät usein korjautuvat samalla. Olen kyllä valmis uskomaan sen, koska siisteys ja tyhjä tila tyynnyttävät mielen, kun taas täysinäiset tasot ja säilytystilat ahdistavat.

Tämän luettuani omat tavarani ovat edelleen ahtautuneina kaappeihinsa ja muihin tiloihinsa, mutta lupaan, että jos joskus aloitan täydellisen raivauksen, teen sen tämän kirjan ohjeilla! Itse asiassa yhteen vaatelaatikkoon kokeilin jo kätevää taitteluohjetta...

perjantai 24. huhtikuuta 2015

"Uusi" Agatha Christie

Agatha Christie: Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus

Vaikka tätä versiota tästä tarinasta ei olekaan aikaisemmin julkaistu, tuntui se kovin tutulta, sillä tarinan laajemman version "Kuolleen miehen huvimaja" tv-filmatisointi oli tuoreessa muistissa. Silti oli mukava lukea aitoa Christietä ja kyllähän niitä lukemattomia muitakin varmaan löytyisi vaikka omastakin hyllystä, kun tuotanto käsittää kaiketi kahdeksankymmentä romaania.