Lähikirjallisuutta

  

Arto Ojakangas: Pölkynvälit, Linnunkantaja ja Aurinkomutka

Kun useimmiten lukee käännöskirjallisuutta, tekee joskus hyvää palata paljon lähemmäksi juuriaan, jopa omalle murrealueelle. Tällaisen mahdollisuuden tarjosi eskolalaisen Arto Ojakankaan trilogia, joka sijoittuu 1920-luvun Eskolaan, aikaan jolloin Pikkurataa rakennettiin.

"Ko ihimiset puhuu melekeen niinkö meilläki kotona ruukattihin", tuntuvat he heti tutuilta ja luotettavilta. Ojakankaan kerrontatapa on antaa puheenvuoro kullekin henkilölle vuorollaan, näin tapahtumat saavat syvyyttä ja monesti useammankin näkökulman. 

Elämä ei tuolloin ollut helppoa, se oli työtä, köyhyyttä ja työtä. Jokaisen pienimmästä lapsesta vanhukseen asti joutui tekemään osuutensa jotta niukka elanto saatiin koottua. Herroja kumarreltiin ja passattiin, mutta politiikka tai työväen asia ei näissä kirjoissa nouse kovin tärkeäksi asiaksi. Tunteista ei tuolloin paljoa puhuttu, mutta toki nekin kuuluvat elämään, kanssaihmisistä välitettiin vaikka se osoitettiin usein pienieleisesti ja vaatimattomasti. Alusta loppuun kulkee mukana Elinan ja Erkin kaunis rakkaustarina. 

Ojakangas on tunnettu näytelmäteksteistään ja varsinkin dialogi näissä kirjoissa onkin erittäin sujuvaa, mutta teksti kokonaisuudessaankin on helppoa ja miellyttävää luettavaa yllättävine, hauskoine sanontoineen ja käänteineen.