lauantai 22. huhtikuuta 2017

Erilainen Nesser

Håkan Nesser: Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä 

Nesserin laajasta tuotannosta on suomennettu lähinnä dekkareita. Ne ovatkin lajinsa ehdotonta huippua. Tämä nuoren pojan suulla kerrottu tarina Genesaretista on tainnut olla ainoa muuntyyppisen kerronnan suomennos tähän asti. Onneksi kesäkuussa ilmestyvä Taivas Lontoon yllä on jo kirjastossa varauksena.

Kuvittelin lukevani kirjan kerralla, mutta se ei sallinut sellaista ahmintaa, vaan lukeminen jakaantui useammalle päivälle. Ensinnäkin siksi, että kirja oli niin hyvin kirjoitettu, että sitä ei yksinkertaisesti malttanut lukea liian nopeasti. Toisaalta ei halunnut tietää mikä Se Kamala oli, joka vaani unelmakesäänsä viettävien nuorten poikien tulevaisuudessa. Kyseessä oli siis myös jännityskirja ja koska kirjoittajana on Nesser, eivät tapahtumat olleet suinkaan itsestäänselviä tai yksiselitteisiä. Mitään huonoa en osaa tästä kirjasta sanoa, se on jokseenkin täydellinen.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pääsiäislukemiset

Mark Twain: Vanhaa Välimerta ristiin rastiin 
Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia 
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen 

Mark Twain on kirjoittanut matkakertomuksensa Euroopasta 150 vuotta sitten, mutta sitä ei kyllä tekstistä koskaan arvaisi. Kieli on tuoretta ja useimmat tapahtumat voisivat tapahtua yhtä hyvin tänäänkin. Ehkä ainoa silmiinpistävä ero on nykykatsannon mukaan ilmeinen rasismi - liekö tuota käsitettä tuolloin vielä edes keksitty - niin avoimesti Twain arvostelee muiden kuin valkoisen rodun edustajien ominaisuuksia.

Kazuo Ishiguro on tähän mennessä ollut minulle tuntematon kirjailija, vaikka olenkin lukenut paljon kehuja hänen tuotannostaan. Niiden perusteella ainakin Pitkän päivän ilta on luettava mitä pikimmin. Tämä Haudattu jättiläinen, fantasianomainen teos jostain kaukaa taianomaisesta menneisyydestä jättiläisten ja keijujen ajoilta, oli lupaava ensituttavuus, kiehtova tarina vei mukanaan.

Michael Cunningham on ollut suosikkini ensimmäisestä kirjastaan saakka ja tämä uutuus vain vahvistaa käsitystäni hänestä tosi hyvänä kirjailijana. Hän on antanut ikivanhoille saduille varsinaisen tehopesun ja tuonut ne nykyaikaan - hänen versioissaan ei aina ole helppoa olla prinssi tai prinsessa! Kerrassaan mainioita muunnoksia, paljon mielenkiintoisempia kuin alkuperäiset.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Historiaa ja jännitystä

Asko Sahlberg: Pilatus
Lars Kepler: Kaniininmetsästäjä

Ei ole Waltarin voittanutta, mitä tulee historialliseen romaaniin, mutta Asko Sahlberg on kyllä kelpo manttelinperijä. Tekstissä ei ole jälkeäkään tunkkaisen historian pölystä, vaan se on tuoretta ja elinvoimaista. Sahlbergin Pilatus on miellyttävä tuttavuus, vaikka hänen aikansa ei antanutkaan mahdollisuuksia niin laajaan filantropiaan kuin hän ehkä olisi halunnut. Ennen ei kaikki todellakaan ollut paremmin, ainakin jos mennään Rooman valtakunnan mahtiajoille saakka. Ihmishenki ei ollut minkään arvoinen; toisaalta köyhien ja orjien, toisaalta vallanpitäjien - eri syyt, mutta kaikilla hengissäpysyminen yhtä epävarmaa. Onneksi edes nykylakien mukaan sukurutsaus ei enää ole sallittua, roomalaisten hallitsijasukujen pitäisi tässä suhteessa olla hyvin vahva huono esimerkki.

Olen lyhyessä ajassa lukenut useamman skandidekkarin niin, että ne alkavat jo mennä muistissa sekaisin. Hyvä oli tämä Keplerkin mutta ehkä hiukan pidemmän korren tuoreiden kokemusten perusteella veti Ahnhem. Tässä Kaniininmetsästäjässä oli mielestäni eräs epäuskottava juonenkäänne, joka loppupuolella ihmetytti, mutta eiväthän tämäntyyppiset tapahtumat toki kokonaisuudessakaan aivan jokapäiväisiä ja uskottavia ole, vaan hyvää jännitysviihdettä - jälleen kerran. Jatkoakin tuntuu olevan tulossa...

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kun vesi ei riitä

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Joskus lukiessani kirjaan ylös lauseita tai kappaleita, jotka ovat erityisen kauniita tai merkityksellisiä. Tämän kirjan kohdalla en sitä tehnyt, sillä parempi ratkaisu olisi hankkia kirja omaksi, niin kaunista ja tiivistä kieltä koko kirja on. Yhtään sanaa ei halua hukata, lukeminen on hidas nautinto.

Tämän kirjan maisema muodostui mielessäni hyvin selvästi, se oli ruskea maisema. En tiedä vaikuttiko kirjan kansi mielikuvaan, mutta näin sekä kylän, teemestarin talon että maaston yhtäläisen ruskeana. Näen vieläkin teemestarin talon selvästi, se on sievä ja hyvinhoidettu talo. Vaikka ruskea on yksi lempiväreistäni, tämä ruskea ei ollut kovin miellyttävä ruskea, paremminkin toivoton ja ankea, periksi antanut. Silti se oli turvallinen, vasta kun oveen ilmestyi sininen ympyrä, oli toivo menetetty.

Meidän olisi aika tajuta, että maailmamme ei pysy tällaisena, ellemme tee jotain sen hyväksi. Itsestäänselvyydet lakkaavat olemasta, joudumme aloittamaan alusta ja jos puhdas vesi loppuu, loppuu elämä. Jossain päin maailmaa se on jo todellisuutta, mutta suurin osa maailmaa nukkuu vielä valheellisen hyvinvoinnin ja välinpitämättömyyden unta.